La Ligassa sattui ja tapahtui kaikenlaista 12. ottelukierroksella. Kerrataan mielenkiintoisimmat puheenaiheet.

Kirpusta kaikkien aikojen maalitykki

On kaiketi melko luonnollista aloittaa tällä aiheella. Lionel Messi viimeisteli lauantaina Sevillaa vastaan hattutempun ja nosti uransa maalisaldon La Ligassa 253:een. Samalla hän rikkoi 1950-luvulta voimassa olleen ennätyksen sarjan kaikkien aikojen maalintekijänä. Vasta 27-vuotiasta Messiä on ylistetty vähän joka taholta. Kriittinenkin ääni löytyi. Aiemmin ennätystä hallussaan pitäneen Telmo Zarran tytär Carmen ei hyväksynyt isänsä kampeamista pois valtaistuimelta.

– Ennätys rikkoutuu vasta, kun joku tekee 251 maalia 267 ottelussa. Messi tarvitsi 280 ottelua, Zarra sanoi Cope-radioaseman haastattelussa.

Carmenilla on vuosi tai pari aikaa keksiä uusi selitys. Cristiano Ronaldolla on nimittäin tällä hetkellä kasassa 197 maalia. Jos yhtään samanlainen tahti pysyy, hän ei tarvitse 251 maaliin 267 ottelua.

Carletto innostui tuulettamaan

Eibar sai lauantaina arvovaltaisia vieraita, kun Real Madrid saapui kylään. Paperilla Eibarilla ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Eihän joukkueen vuosibudjetilla pystyisi maksamaan edes Ronaldon palkkaa. Real vei pisteet lukemin 4-0, mutta Eibar osoitti kuuluvansa pääsarjaan. Baskijoukkue ei vetäytynyt, vaan yritti myös hyökätä aktiivisesti. Pari kertaa kotijoukkue oli jopa lähellä maalia.

Suurin ero joukkueiden välillä oli viimeistelyssä. Real oli jälleen kerran jäätävä. Ronaldo iski kaksi maalia ja nosti kauden maalisaldonsa jo 20:een. Kukaan ei ole aiemmin pystynyt tekemään La Ligassa 20 maalia 12 ensimmäisen kierroksen aikana. Merkkipaalua juhlisti myös Los Blancosin päävalmentaja Carlo Ancelotti, joka innostui imitoimaan Ronaldon tuuletusta. Liikkeissä on vielä hiomista, mutta ilme on jo kohdallaan. Tuuletukseen pääsee käsiksi tästä.

Córdoba edelleen ilman voittoa

Emme povanneet kausiennakossa sarjanousija Córdoballe kovin ruusuista taivalta pääsarjassa. Osuimme tällä kertaa oikeaan. Córdoba on 12 kierroksen jälkeen viimeisenä. Joukkue on pelannut ihan mukavat seitsemän tasapeliä, ja tappioita on vähemmän kuin monella muulla joukkueella. Ongelma on se, ettei joukkue osaa voittaa. Sunnuntaina Córdoba johti Elcheä vastaan jo 2-0 – tuloksena 2-2-tasapeli. Edellisellä kierroksella Córdoba sai rangaistuspotkun ja pelasi yli tunnin ylivoimalla, silloinkin jäätiin tasapeliin.

Joukkue on jo vaihtanut valmentajan Albert Ferreristä Miroslav Djukiciin, mutta sekään ei ole voittosaraketta aukaissut. Jos jotain hyvää haetaan, niin Córdoba ei ole vielä lähelläkään kyseenalaisen ennätyksen rikkomista. Sporting Gijón pelasi vuosina 1997-98 24 liigaottelua peräkkäin ilman voittoa.

Tasainen La Liga koki kolauksen

La Liga on ollut hyvin tasainen tällä kaudella. Päättynyt kierros heilautti kuitenkin voimasuhteita sen verran, että kärkikolmikko alkaa pikku hiljaa taas erottua. Sijoilla 4-7 olevat Valencia, Sevilla, Málaga ja Celta Vigo menivät kaikki häviämään. Real Madrid, Barcelona ja Atlético Madrid sen sijaan voittivat omat ottelunsa. Näin ollen kärjessä on Real, toisena Barca ja kolmantena Atlético. Vielä tasaisuutta ei ole täysin menetetty, sillä Valencia on vain kahden ja Sevilla kolmen pisteen päässä Atletista.

Kärjessä alkaa muodostua eroja, mutta alakerta pysyy edelleen todella tiiviinä. Sijalla 14 oleva Espanyol ja 19:ntenä majaileva Elche ovat pisteen päässä toisistaan. Päättyneen kierroksen suurimpiin voittajiin kuului Levante, joka kaatoi paikallisottelussa isoveljensä Valencian ja harppasi putoamisviivan alta sijalle 13.