Suárez elämäkerrassaan: ”Pureminen on kohtuullisen harmitonta”

Luis Suárez kertoo tuoreessa elämäkertateoksessaan Mi vida, Luis Suárez MM-kisojen puremiskohusta, joka johti useamman kuukauden pelikieltoon. Barcelona-hyökkääjä kommentoi tapausta ehkä hieman harkitsemattomin sanankääntein.
– Se oli kolmas kerta, kun jotain sellaista tapahtui. Tarvitsin apua, vaikka olinkin helppo kohde.
– Pureminen pelottaa monia ihmisiä, mutta se on kohtuullisen harmitonta – ainakin niissä tapauksissa, joissa minä olen ollut mukana. Mikään puremisistani ei ole ollut sellainen kuin Mike Tysonin, mutta se ei kiinnosta ketään.
Suárez myös kertoi, mitä Barca-päävalmentaja Luis Enrique sanoi, kun uruguaylaisen pelikielto päättyi.
– Hän sanoi, että minut on lopultakin päästetty pois Guantanamosta muiden ihmisten keskuuteen. He kaikki (Barcelonan pelaajat) taputtivat vapautetulle vangille, ja minä yritin olla punastumatta.
Toimittajan sana
Suárez on sekä oikeassa että väärässä. Ensinnäkin, pelikiellon pituuteen vaikutti varmuudella sekä aiemmat tapaukset että yleisön, median ja muiden sidosryhmien paine. Toiseksi, puremisen ”harmittomuutta” on melko vaikea tulkita. Suárez on ihan oikeassa siinä, etteivät hänen puremisensa ole aiheuttaneet uhreille kovin pitkäaikaisia vammoja. Sikäli pureminen ei ole yhtään niin paha rikkomus kuin vaarallinen taklaus. Puremisessa ongelma onkin ehkä enemmän se, että sitä pidetään yhteiskunnassa barbaarimaisena ja alkeellista primitiivisyyttä kuvaavana tekona. Oli miten oli, kolme kertaa (joidenkin tietojen mukaan tapauksia on ollut huomattavasti enemmän) samaan rikkomukseen syyllistyminen on jo tyhmyyttä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi