Mestarien liigan alkulohkovaiheen neljännen kierroksen pelit saatiin pelattua tiistaina ja keskiviikkona. Kokosimme tuttuun tapaan aiheita, jotka ovat herättäneet keskustelua.

Ennätysmiehiä Etelä-Euroopasta

Tälläkin kierroksella rikottiin komeita ennätyksiä. Tiistaina Iker Casillas nousi yksin kaikkien aikojen ottelutilaston kärkeen, kun Real Madrid voitti Liverpoolin. Ottelu oli maalivahdin uran 144:s Mestarien liigassa. Keskiviikkona Casillas sai seuraa, kun Xavi pelasi Barcelonan paidassa 144:nnen ottelunsa. Kissa ja hiiri -leikki jatkunee, kunnes jompi kumpi joukkue putoaa turnauksesta pois.

Juventuksen maestro Andrea Pirlo saavutti niin ikään komean rajapyykin. Olympiakos-ottelu oli italialaisen 100:s Mestarien liigassa. Pirlo kruunasi juhlapäivänsä komealla vapaapotkumaalilla.

Maalin – tai oikeastaan kaksi – onnistui viimeistelemään myös Lionel Messi. Tupla Ajaxia vastaan nosti argentiinalaisen kokonaismaalimäärän Mestarien liigassa 71:een. Samaan on pystynyt historian saatossa vain Raúl González. Messi ja maalin verran perässä oleva Cristiano Ronaldo kirjauttanevat tulevien vuosien aikana kaikkien aikojen maaliennätyksen aivan uusiin lukemiin. Tällä hetkellä Messillä on ikää 27, ja Ronaldolla 29 vuotta. Messin maalit löytyvät tämän linkin takaa Uefan sivuilta.

Saksalla pyyhkii hyvin

Jokunen vuosi sitten Italiassa kritisoitiin Uefan päätöstä antaa yksi Serie A:n kiintiöpaikoista Bundesligalle. Päätös ei ollut missään nimessä väärä, ainakaan jos sitä peilaa tämän hetken lohkotilanteisiin. Zenitin tiistaina voittanut Bayer Leverkusen johtaa C-lohkoa. Toisena oleva AS Monaco on jäänyt jo neljän pisteen päähän. Bundesligassa konttaava Borussia Dortmund kaatoi Galatasarayn ja jatkaa puhtaalla pelillä D-lohkossa. Maaliero 13-1. Bayern München on niin ikään voittanut kaikki neljä otteluaan E-lohkossa. Maaliero 11-1. Schalke on ainoa saksalaisjoukkue, joka ei johda omaa lohkoaan, mutta sekin on G-lohkossa toisena, kolme pistettä Chelsean perässä.

Englannilla surkea kierros

Siinä missä Saksalla menee hyvin, englantilaisista joukkueista ei voi sanoa tämän viikon kierroksen perusteella samaa. Arsenalin piti ottaa helpohko voitto Anderlechtista. Voitto sieltä oli tulossakin, sillä Tykkimiehet johti tunnin kohdalla 3-0. Niin vain Anderlecht iski kolme ja nousi tasoihin. Sulamisesta huolimatta Arsenal on lohkossa toisena ja vahvasti jatkopaikassa kiinni.

Seuraavaan onnettomaan tarinaan. Liverpool oli hävinnyt kolmannen kierroksen ottelussa Real Madridille 0-3, joten toisessa kohtaamisessa Brendan Rodgers päätti suosiolla lepuuttaa käytännössä kaikkia avauksen pelaajiaan. Kakkosmiehistö pärjäsi tuloksellisesti (0-1) paremmin, mutta todellisuudessa Real vei peliä miten halusi. Maalipaikat kirjattiin espanjalaisille 28-4. Laadimme Rodgersin ratkaisusta kantaa ottavan mielipidekirjoituksen. Asia on siis jo käsitelty, joten ei jatketa siitä enää tässä. Liverpool on B-lohkossa kolmantena, mutta sillä on vielä sauma jatkopeleihin, mikäli Basel kaatuu. Rodgersin uhkapeli voi siis vielä päättyä onnellisesti.

Valioliiga-joukkueiden murheet jatkuivat keskiviikkona. Tuomari oli heikko, mutta niin oli Manchester Citykin. Joukkue hävisi kotonaan TsSKA Moskovalle maalein 1-2. Suomen Roman Eremenko oli mukana ratkaisevassa tilanteessa. Yaya Touré purki turhautumistaan tönäisemällä Eremenkoa kasvoihin. Siitä ulosajo, joka oli Citylle jo toinen illan ottelussa. Tappion myötä City putosi E-lohkon jumboksi. Jatkopeleihin on kuitenkin vielä mahdollisuuksia, sillä sekä toisena oleva AS Roma että kolmantena majaileva TsSKA ovat vain kaksi pistettä Cityä edellä.

Ja vielä, kolmannella kierroksella Mariborin murskannut Chelsea joutui tyytymään tasapeliin tämän viikon kohtaamisessa. Tappio häämötti jo, sillä Maribor johti vielä reilu vartti ennen täyttä aikaa. Nemanja Matic toi Chelsean tasoihin, ja lopulta lontoolaisille tarjottiin voittoakin. Eden Hazard kuitenkin epäonnistui rangaistuspotkussa 85. minuutilla. Tasurista huolimatta Chelsea johtaa G-lohkoa kolmen pisteen erolla ennen Schalkea. Lohkovoitto on siis täysin José Mourinhon ryhmän omissa käsissä.

Maaliero ei aina kuvasta lohkosijoitusta

Tämän kauden Mestarien liigassa on nähty useita yllättäviä ja erikoisia lopputuloksia. Ne ovat omalta osaltaan johtaneet erikoisiin lohkotilanteisiin. Esimerkiksi C-lohkon kakkospaikalla on AS Monaco, jolla on kasassa viisi pistettä neljän ottelun jälkeen. Pistesaldo on hyvä, kun ottaa huomioon, että Monaco on tehnyt vain yhden(!) maalin. Joukkue voitti ensimmäisellä kierroksella Leverkusenin 1-0. Sen jälkeen kaksi maalitonta tasuria, ja tällä viikolla 0-1-tappio.

On näitä muitakin. E-lohkossa AS Roma on kakkospaikalla, vaikka sen maaliero on neljä osumaa miinuksen puolella. Outoa tilannetta selittää kolmannen kierroksen murskaava 1-7-tappio Bayern Münchenille. Ehkä hämmentävin tilanne löytyy H-lohkosta. Bate Borisov on päästänyt neljässä ottelussa 19 maalia, eli keskimäärin lähes viisi osumaa ottelua kohden. Siitä huolimatta joukkue ei ole lohkonsa viimeinen. Bate voitti lohkojumbo Athletic Bilbaon, mutta kolmessa muussa pelissä onkin sitten tullut railakkaasti turpaan: 0-6, 0-7 ja 0-5.

Uusi maalikuningas Ukrainasta?

Jatketaan aiheesta Bate. Valkovenäläisjoukkue on päästänyt niin paljon maaleja, että maailmanjärjestys on menossa sekaisin. Kaudesta 2007-08 lähtien Mestarien liigan maalipörssin on aina voittanut joko Ronaldo tai Messi. Nyt kaksikko on saanut haastajan. Shakhtar Donetsk ryöpytti kolmannen ja neljännen kierroksen kohtaamisissa Batea yhteismaalein 12-0. Osumista peräti kahdeksan merkittiin Luiz Adrianolle. Yhteensä brasilialainen on tehnyt jo yhdeksän maalia tämän kauden Mestarien liigassa. Toisella sijalla on Real Madridin Karim Benzema, jolla on kasassa ”vasta” viisi osumaa. Messi on neljässä ja Ronaldo kolmessa maalissa. Shakhtar on näillä näkymin menossa jatkoon, joten Adrianolla on elämänsä tilaisuus voittaa maalipörssi.