Getafen hyvä vire pysyy – Deportivo La Coruña kaatui Riazorilla
Getafe otti jo kolmannen voittonsa viiteen viime otteluun, kun Deportivo La Coruña kaatui vieraskentällä maalein 2-1. Ensimmäinen puolisko sujui Getafen kontrollissa. Ángel Lafita harhautteli itsensä hienosti ohi Depor-puolustajien, mutta laukaus painui ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Luisinholla oli paikka, mutta kotijoukkueen maalivahti Fabri torjui pienestä kulmasta tulleen laukauksen.
35. minuutilla Getafe siirtyi hieman onnekkaasti johtoon. Karim Yoda leikkasi oikealta sisään ja laukoi kohti etukulmaa. Pallo osui tolppaan, josta se kimposi heittäytyneen Fabrin kautta maaliin.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Getafen Sergio Escudero ja Pablo Sarabia sekä Deportivon Luis Fariña laukoivat vielä ohi. Heti toisen puoliskon alussa Getafen Fredy Hinestroza vapautettiin pystyjuoksuun vasemmalta laidalta. Maalin edestä löytyi vielä Lafita, joka tuikkasi lukemat 2-0:aan.
Deporin hyökkäyspelaaminen piristyi, kun Hélder Postiga vaihdettiin sisään. Vaikka Getafella oli muutama hyvä maalipaikka, ainoastaan Depor onnistui enää maalinteossa. 10 minuuttia ennen taukoa Ivan Cavaleiro syötti Tochélle, joka pyörähti boksissa ja jakoi vielä Postigalle. Pallo alakulmaan ja lukemat 2-1:een. Kavennusmaalia lähemmäs sarjanousija ei kuitenkaan päässyt.
Voitto nosti Getafen pistesaldon 13:een. Sijoitus sarjataulukossa on yhdeksäs, tosin lähestulkoon kaikilla muilla joukkueilla on ottelu vähemmän pelattuna. Depor jatkaa kahdeksan pisteen voimin sijalla 16.
– Tämä oli kauden paras ottelumme. Valmistauduimme todella hyvin ja tiesimme, että jos päästämme Deportivon mukaan peliin, he aiheuttavat meille ongelmia. Olimme valmiita käyttämään vastahyökkäyksiä, koska meillä on nopeita pelaajia. He tiesivät koko viikon, mitä haluamme tehdä, Getafen päävalmentaja Cosmin Contra sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
La Liga perjantaina
Deportivo La Coruña – Getafe 1-2 (0-1)
0-1 Fabri om. (35.)
0-2 Ángel Lafita (46.)
1-2 Hélder Postiga (80.)
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde