Gorka Iraizoz hörppäsi – Athletic Bilbao taipui Portolle

Athletic Bilbao hävisi jälleen. Tällä kertaa tappio tuli Mestarien liigan ottelussa Porton vieraana. Athleticilla oli mahdollisuudet voittoon tai vähintään tasapeliin, mutta lopulta maalivahti Gorka Iraizozin hörppäys lahjoitti täyden pistepotin kotijoukkueelle.
Porto aloitti ottelun vahvasti ja loi pari hyvää tilannetta 20 peliminuutin molemmin puolin. 25 minuutin pelin jälkeen Athleticin maali oli puolestaan todella lähellä. Mikel San José kiskaisi kovan kudin kaukaa rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta tolppa oli Porton puolella.
Puolen tunnin kohdalla Cristian Tello petasi paikan Jackson Martínezille. Oscar de Marcos pelasti vieraat takaiskulta liukumalla laukauksen eteen.
Porto siirtyi johtoon juuri ennen taukoa. Barcelonasta lainalla oleva Tello syötti Juan Quinterolle, joka vapautti välittömästi Héctor Herreran maalintekoon. Lukemat 1-0:aan.
Athletic nousi tasoihin vajaan tunnin pelin kohdalla. Beñat Etxebarrian pystysyöttö tavoitti Guillermo Fernándezin, joka teki komealla harhautuksella itselleen tilaa ja ampui kolmen pelaajan keskeltä pallon maaliin.
Porton ilta synkkeni uudestaan vartti ennen täyttä aikaa. Hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Ricardo Quaresma leikkasi vasemmalta sisään ja ampui lukemat 2-1:een. Laukaus meni luvattoman helposti Iraizozin kainalosta maaliin.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin vieraat olivat lähellä tasoitusosumaa. Kulmapotku tuli hyvin viiden metrin viivalle, ja puskukin oli kohtuullinen – se vain suuntautui suoraan päin maalivahti Fabianoa.
Lohkon toisessa ottelussa Shakhtar Donetsk murskasi vieraskentällä Bate Borisovin maalein 7-0. Luiz Adriano viimeisteli peräti viisi osumaa. Lohkoa johtaa Porto, jolla on kasassa seitsemän pistettä. Shakhtar on viidessä ja Bate kolmessa pinnassa. Athleticilla on vain yksi piste.
Toimittajan sana
Athleticin katsominen alkaa jo olla melko surullista. Nyt joukkueella oli sentään hyvä meno päällä, mutta 90 minuutin jälkeen jouduttiin silti kävelemään koppiin päät painuksissa. Kun muuten meni kohtuullisesti, niin Iraizozille piti osua musta hetki. Näillä otteilla Ernesto Valverde ei jatka kovin pitkään Leijonien päävalmentajana. Vaikka Iraizozin virheeseen hän ei olisikaan pystynyt vaikuttamaan.
Kokoonpanot
Porto
13 Fabiano
2 Danilo
4 Maicon
3 Martins Indi
26 Sandro
16 Herrera
6 Casemiro -> Quaresma (71.)
8 Brahimi
10 Quintero -> Neves (64.)
9 Martínez
11 Tello -> Torres (82.)
Porto, vaihtopenkki
99 Aboubakar
18 Adrián
25 Fernández
5 Marcano
36 Neves
7 Quaresma
30 Torres
Athletic Bilbao
1 Iraizoz
10 de Marcos
16 Etxeita
4 Laporte
24 Balenziaga
6 San José -> Muniain (46.)
8 Iturraspe
22 Fernández
17 Rico -> Gurpegi (73.)
14 Susaeta
20 Aduriz -> Etxebarria (46.)
Athletic Bilbao, vaihtopenkki
3 Aurtenetxe
7 Etxebarria
18 Gurpegi
13 Herrerin
15 Iraola
19 Muniain
21 Viguera
Mestarien liiga tiistaina
TsSKA Moskova – Manchester City 2-2 (0-2)
0-1 Sergio Agüero (29.)
0-2 James Milner (38.)
1-2 Seydou Doumbia (65.)
2-2 Bibras Natcho rp. (86.)
Apoel – Paris Saint-Germain 0-1 (0-0)
0-1 Edinson Cavani (87.)
AS Roma – Bayern München 1-7 (0-5)
0-1 Arjen Robben (9.)
0-2 Mario Götze (23.)
0-3 Robert Lewandowski (25.)
0-4 Arjen Robben (30.)
0-5 Thomas Müller rp. (35.)
1-5 Gervinho (66.)
1-6 Franck Ribéry (78.)
1-7 Xherdan Shaqiri (80.)
Barcelona – Ajax 3-1 (2-0)
1-0 Neymar (7.)
2-0 Lionel Messi (24.)
2-1 Anwar El-Ghazi (88.)
3-1 Sandro Ramírez (90+4.)
Bate – Shakhtar Donetsk 0-7 (0-6)
0-1 Alex Teixeira (11.)
0-2 Luiz Adriano rp. (27.)
0-3 Douglas Costa (35.)
0-4 Luiz Adriano (36.)
0-5 Luiz Adriano (40.)
0-6 Luz Adriano (44.)
0-7 Luiz Adriano (82.)
Chelsea – Maribor 6-0 (3-0)
1-0 Loïc Rémy (13.)
2-0 Didier Drogba rp. (23.)
3-0 John Terry (31.)
4-0 Mitja Viler om. (54.)
5-0 Eden Hazard rp. (77.)
6-0 Eden Hazard (90.)
Porto – Athletic Bilbao 2-1 (1-0)
1-0 Héctor Herrera (45.)
1-1 Guillermo Fernández (58.)
2-1 Ricardo Quaresma (75.)
Schalke – Sporting 4-3 (1-1)
0-1 Nani (16.)
1-1 Chinedu Obasi (34.)
2-1 Klaas-Jan Huntelaar (51.)
3-1 Benedikt Höwedes (60.)
3-2 Adrien Silva rp. (63.)
3-3 Adrien Silva (78.)
4-3 Eric Maxim Choupo-Moting rp. (90+3.)
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Real Madrid Kylian Mbappén johdolla voittoon
- Atlético on niellyt tappionsa – valmiina Barcelonan katoon: ”Täytyy käyttää tätä bensana”
- Rivaldo puhui Barcelonaan yhdistetyn Neymarin tilanteesta: ”Jos hän ei siirry sinne…”
- Carlo Ancelotti ei ymmärrä Real Madridin kiireistä otteluohjelmaa: ”Priorisoidaan rahaa ja tv-oikeuksia”
- MD: Hansi Flick haluaa Wojciech Szczęsnyn jatkavan Barcelonassa
- Real Madridin läpimurtopelaaja sai ensimmäisen kutsunsa – tässä on Espanjan joukkue Hollanti-pariin
- Imanol Alguacil haukkui tuomaripelin Man United -tappion jälkeen – ”Se on julmaa”
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Rivaldo puhui Barcelonaan yhdistetyn Neymarin tilanteesta: ”Jos hän ei siirry sinne…”
- Real Madrid Kylian Mbappén johdolla voittoon
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Atlético on niellyt tappionsa – valmiina Barcelonan katoon: ”Täytyy käyttää tätä bensana”
- Carlo Ancelotti ei ymmärrä Real Madridin kiireistä otteluohjelmaa: ”Priorisoidaan rahaa ja tv-oikeuksia”
- Real Madridin läpimurtopelaaja sai ensimmäisen kutsunsa – tässä on Espanjan joukkue Hollanti-pariin
- Imanol Alguacil haukkui tuomaripelin Man United -tappion jälkeen – ”Se on julmaa”
- MD: Hansi Flick haluaa Wojciech Szczęsnyn jatkavan Barcelonassa