Syyskuun palkinnot Nunolle, Nolitolle ja Chicharitolle
Kuva: Getty Images
Espanjan pääsarjan virallinen yhteistyökumppani BBVA on valinnut syyskuun parhaaksi valmentajaksi Valencian Nuno Espírito Santon. Kuun lopussa Valencia oli sarjassa toisena, ja Lepakot oli napannut 10 pistettä 12:sta.
Kuukauden pelaajan titteli meni Celta Vigon Nolitolle. Syyskuun neljässä ottelussa Nolito viimeisteli kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön. Pitkälti hänen avullaan Celta on tälläkin hetkellä sarjassa kuudentena.
Toisen sarjatason palkinnot ojennettiin Sporting Gijónin Abelardo Fernándezille ja Las Palmasin Sergio Araujolle. Fernández luotsasi Sportingin syyskuussa yhteen voittoon ja kolmeen tasapeliin. Lisäksi joukkue putosi Copa del Reystä. Tällä hetkellä joukkue on Segundassa neljäntenä, pisteen päässä sarjaa johtavasta Las Palmasista.
22-vuotias Araujo puolestaan viimeisteli syyskuun neljässä ottelussa Las Palmasille tehot 5+2. Kaiken kaikkiaan Araujo on tehnyt tällä kaudella jo kahdeksan maalia.
Ja jotta asia tehtäisiin vielä vähän monimutkaisemmaksi, ammattilaissarjojen (LFP) verkkosivuilla valittiin vielä erikseen kuukauden valmentajiksi Barcelonan Luis Enrique ja Ponferradinan Manolo Díaz.
Kuukauden maaliksi LFP.es valitsi Javier Hernándezin 7-2-osuman Deportivo La Coruñaa vastaan.
– Monia syyskuun maaleja muistellaan jälkikäteen, mutta vain yksi saatettiin valita LFP.es:n kuukauden maaliksi. Osumassa on meksikolaiset mausteet. Se oli kyseisen pelaajan ensimmäinen laukaus Espanjan kentillä, jutussa sanottiin.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta