Diawara vastasi huutoon – pelasti Getafelle pisteen

Siinä vaiheessa, kun Getafen keskushyökkääjä Álvaro Vázquez loukkaantui, heitimme ilmoille, että Babá Diawarasta saattaisi olla paikkaajaksi. Aiemmin kaudella kolmessa ottelussa pelannut Diawara tuli perjantain pelissä Córdobaa vastaan sisään vartti ennen täyttä aikaa ja pelasti joukkueelleen pisteen 1-1-tasoitusmaalilla.
Ottelu eteni pitkään maalittomana. Molemmat joukkueet loivat joitain tilanteita, mutta laukaukset painuivat joko ohi tai maalivahdit onnistuivat torjumaan. Pari kyseenalaista tilannettakin nähtiin. Erotuomari Juan Martínez Munuera vihelsi rangaistuspotkun sijaan vapaapotkun tilanteessa, jossa Córdoba-pelaaja rikkoi aivan boksin rajalla. Myöhemmässä vaiheessa Ángel Lafita puski pallon kulmapotkun jälkitilanteesta maaliin, mutta tilanne liputettiin melko kyseenalaisesti paitsioksi.
Lopulta 78. minuutilla Córdoban prässi tuotti tulosta. Patrick Ekeng puolustajien välistä karkuun, ja laukaus alakulmaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin pallo pelattiin Sergio Escuderolle vasempaan laitaan. Ensimmäisellä kosketuksella lähtenyt matala keskitys tavoitti oikea-aikaisen pystyliikkeen tehneen Diawaran, joka jatkoi pallon vieraiden maaliin.
Myöhäinen tasoitusmaali ja siitä palkinnoksi tullut piste nosti Getafen sarjataulukossa ainakin hetkellisesti sijalle 12. Pisteitä on seitsemän ottelun jälkeen koossa samaiset seitsemän. Córdoballe tasuriin jääminen sen sijaan oli katkera paikka, sillä joukkue jahtaa edelleen ensimmäistä voittoaan. Pisteitä on tällä hetkellä neljä. Lisäharmia nousijajoukkueelle toi vasempana pakkina pelaavan Crespon loukkaantuminen.
La Liga perjantaina
Getafe – Córdoba 1-1 (0-0)
0-1 Patrick Ekeng (78.)
1-1 Babá Diawara (88.)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Real Sociedad oli kiinni vakuuttavassa päänahassa – voitto haihtui lopussa ilmaan
- 94. minuutilla! Real Madrid onnistui sittenkin voittamaan Mestarien liigan avausottelunsa
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- Atléticolle lisää surkeita uutisia – nuori luottopelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- Sevillan Suso: ”Jorge Sampaoli on urani huonoin valmentaja”
- João Félix puhui rehellisesti ajastaan Atléticossa: ”En sopeutunut seuraan”
- Ottaako Barcelonan seuralegenda mallia Sergio Ramosista ja Santi Cazorlasta? ”Meillä on puheyhteys”
- João Cancelo jätti maailman parhaan joukkueen päästäkseen Barcelonaan: ”Se on riski”
- Sergio Ramos ylsi hienoon rajapyykkiin Mestarien liigassa
- Espanyol-legenda kertoi miksi hylkäsi Barcelonan tarjouksen
- ”Riippuu Atléticosta” – Näin João Félix kommentoi tulevaisuuttaan Barcelonassa
- İlkay Gündoğan kommentoi rehellisesti Barcelonan mahdollisuuksia Mestarien liigassa
- Lähde: Nämä seurat ovat David De Gean perässä
- Sevillan Suso: ”Jorge Sampaoli on urani huonoin valmentaja”
- Kaksi 5-0-voittoa peräkkäin – näin Xavi kommentoi Barcelonan huippuvirettä