Málagalle voitto kauden avausottelusta – maalivahdin tasoitusmaali hylättiin
Kuva: Getty Images
Málaga kaatoi La Liga -kauden ensimmäisessä ottelussa Athletic Bilbaon maalein 1-0. Ottelun ainoan ja samalla koko liigakauden ensimmäisen osuman viimeisteli Luis Alberto.
Maali syntyi 35. minuutilla. Athleticin maalivahti Gorka Iraizoz kaatoi rangaistusalueella Málagan Roque Santa Cruzin: varoitus Iraizozille ja pallo pilkulle. Baskimaalivahti torjui Alberton rankkarin, mutta pallo kimposi suoraan takaisin Albertolle, joka sijoitti pelivälineen tyhjään maaliin.
Aivan pelin lopussa ottelu sai kohtuullisen dramaattisen käänteen. Maalivahti Iraizoz nousi viidennellä lisäaikaminuutilla Málagan maalille ja puski vapaapotkun verkkoon. Tuomaristo kuitenkin hylkäsi osuman – monen mielestä aiheettomasti. Hylätyn maalin voi katsoa tästä.
Otteet olivat menneet rumiksi jo hieman aiemmin. Málagalta ajettiin ulos kaksi pelaajaa: Duda 88. minuutilla ja Vitorino Antunes neljä minuuttia myöhemmin.
Toimittajan sana
La Liga alkoi hyvin espanjalaisittain – eli melko sekavasti. Oli Iraizozin maalin hylkääminen aiheellista tai ei, Málagalla on nyt kolme pistettä ja Athleticilla nolla. Málagalle viime kauden nelosen päänahka oli hyvin maukas. Toisaalta joukkue joutui maksamaan pistepotista melko kovan hinnan parin ulosajon ja niitä seuraavien pelikieltojen myötä.La Liga lauantaina
Málaga – Athletic Bilbao 1-0 (1-0) 1-0 Luis Alberto rp. (35.) Granada – Deportivo La Coruña klo 22 Sevilla – Valencia klo 22 Almería – Espanyol klo 24LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi