Kausiennakko 2014/15 – Rayo Vallecano

Rayo Vallecano uusi sarjapaikkansa kevään huikealla loppukirillä. Nyt joukkueen runko on taas mennyt täysin uusiksi, ja valmennusjohto joutuu aloittamaan puolittain lähtöruudusta. Pystyykö talousvaikeuksissa rypevä lähiöjoukkue edelleen pitämään itsensä pääsarjassa?
Viime kausi
Talousongelmissa rypevä Rayo lähti viime kauteen lähes sensaatiomainen kahdeksas sija puolustettavanaan. Joukkue jatkoi hyvää virettään kaatamalla avausottelussa Elchen 3-0. Ensimmäisen pelin jälkeen alkoi korpivaellus, joka pudotti Rayon sarjan jumboksi. Kuusi ottelua, joista kuusi tappiota. Maaliero murhaava 3-21. Toki otteluohjelmakin oli kurja. Rayo joutui kohtaamaan kuuden ottelun aikana Atlético Madridin, Málagan, Barcelonan, Sevillan ja Valencian.
Lokakuun pari 1-0-voittoa nostivat Rayon jo 14:nneksi, mutta kolmesta seuraavasta ottelusta tulleet tappiot pudottivat sijoituksen uudelleen pohjalle. Vielä maaliskuun alussakin näytti hyvin huonolta. Vain Real Betis oli Rayoa huonompi, ja kaiken lisäksi Barcelona oli juuri murskannut joukkueen 6-0.
Sitten tapahtui jotain. Rayo pelasi 10 ottelun jakson, jonka aikana se hävisi vain Real Madridille ja nousi sarjataulukossa yhdeksänneksi. Samoihin aikoihin alkoi Joaquín Larriveyn erinomainen vire. Hyökkääjä teki tuo 10 pelin jakson aikana peräti kahdeksan maalia.
Viimeiset kolme peliään Rayo hävisi, joten kaudesta jäi hieman paha sivumaku. Toisaalta, ilman kevään hyvää putkea joukkue olisi pudonnut, joten sikäli kausi oli onnistunut.
Copa del Reyssä Rayo voitti neljännellä kierroksella Real Valladolidin yhteismaalein 3-1. Neljännevälierissä Levante oli parempi niukasti 1-0.
Pelaajasiirrot – lähteneet
Alberto Perea, oikea laitahyökkääjä
Vuosi sitten reserveistä edustusjoukkueeseen nostettu Perea sai vastuuta kahdeksassa liigapelissä viime kaudella. Siirtyi ilmaiseksi Llagosteraan.
Joaquín Larrivey, keskushyökkääjä
Suuren suuri menetys. 29-vuotias argentiinalainen pelasti maaleillaan Rayon putoamiselta. Viimeisteli viime kaudella 12 maalia ja antoi neljä maalisyöttöä 35 ottelussa. Siirtyi Celta Vigoon – vieläpä ilmaiseksi.
Rubén, maalivahti
Toinen merkittävä menetys. 30-vuotias ykkösvahti pelasi viime kaudella neljää vaille kaikki liigaottelut. Siirtyi ilmaiseksi Almeríaan.
Adrián González, keskikentän keskusta
17 peliä viime kaudella, mutta vain 10 avauksessa. Joukkueen tarkimpia syöttäjiä. Siirtyi ilmaiseksi Elcheen.
Razvan Rat, vasen puolustaja
Hankittiin tammikuun siirtoikkunassa West Hamista. Ehti pelata kymmenessä ottelussa. Jatkoi matkaansa PAOK Salonikiin – muiden tavoin ilmaiseksi.
José Carlos, vasen laitahyökkääjä
Siirtyi vapailla papereilla sarjanousija Córdobaan. Viime kaudella vastuuta vain kolmessa ottelussa.
Alejandro Gálvez, toppari
Iso menetys. Suurikokoinen (190 cm) toppari siirtyi ilmaiseksi Werder Bremeniin. Viime kaudella joukkueensa parhaita pelaajia. Keräsi peräti 13 varoitusta, mutta teki myös kaksi maalia.
Sebastián Fernández, oikea laitahyökkääjä
Vastuuta vain yhdeksässä ottelussa viime kaudella. Siirtyi ilmaiseksi uruguaylaiseen Nacionaliin.
Anaitz Arbilla, oikea puolustaja
Jälleen iso menetys. Lähinnä oikeana pakkina pelannut 27-vuotias urakoi viime kaudella 30 ottelussa.
Nery Castillo, oikea laitahyökkääjä
Vuosi sitten Rayoon siirtynyt 30-vuotias meksikolainen ei enää saanut uutta sopimusta seuralta. Viime kaudella 11 peliä La Ligassa ja neljä Copa del Reyssä.
Johan Mojica, vasen puolustaja
Rayo lunasti joukkueessa viime kaudella pelanneen Mojican itselleen. Lainakierre kuitenkin jatkui samantien – tällä kertaa Real Valladolidiin.
Saúl Ñíguez, puolustava keskikenttä
Monen mielestä Rayon paras pelaaja viime kaudella. Vasta 19-vuotias huippulupaus tahkosi 34 ottelua, teki kaksi maalia, antoi yhden maalisyötön ja keräsi 12 varoitusta. Rayon kannalta valitettavasti Ñíguez oli viime kaudella vain lainalla ja palasi sesongin päätteeksi Atlético Madridiin.
Christian Cueva, hyökkäävä keskikenttä
Viime kauden lainamiehiä chileläisestä Españolasta. Pääsi pelaamaan Copa del Rey huomioiden vain kahdessa ottelussa.
Iago Falqué, vasen laitahyökkääjä
Lainattiin viime kaudeksi Tottenhamista. 28 ottelua, joissa kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä.
Jonathan Viera, oikea laitahyökkääjä
Tärkeä pelaaja viime kauden maalintekoa ajatellen. Pelasi 29 ottelua, joista 18 avauksessa. Teki viisi maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä. Palasi lainapestin jälkeen takaisin Valenciaan.
Samuele Longo, keskushyökkääjä
Interistä lainattu Longo sai vastuuta yhdeksän kertaa – aina vaihtopenkin kautta. Ei tehomerkintöjä.
Rubén Rochina, piilokärki
Kevääksi Blackburnista lainattu Rochina ehti tehdä kolme maalia 15 pelaamassaan ottelussa. Laukoi selvästi hanakimmin koko joukkueesta.
Borja López, toppari
Monacon 20-vuotias keskuspuolustaja pelasi kevään lainalla Rayossa. Sai vastuuta vain kolmessa ottelussa.
Leonel Galeano, toppari
Hankittiin lainalle argentiinalaisesta Independientestä. Pelasi seitsemässä ottelussa.
Pelaajasiirrot – saapuneet
Álex Moreno, vasen laitahyökkääjä
20-vuotias Moreno hankittiin ilmaiseksi Real Mallorcan reserveistä. Viime kaudella 32 ottelua Segundassa. Tuskin saa vielä tällä kaudella isoa roolia.
Alejandro Pozuelo, hyökkäävä keskikenttä
22-vuotias Pozuelo saapui ilmaiseksi Rayoon Valioliigan Swanseasta. Viime kaudella 36 ottelua, joissa kaksi maalia ja kuusi maalisyöttöä. Saanee vastuuta Rayossa.
Jorge Morcillo, toppari
28-vuotias keskuspuolustaja pelasi viime kaudella Recreativo Huelvan paidassa 35 Segundan ottelua. Teki topparille hurjat kuusi maalia. Nyt ilmaiseksi Rayoon.
Jozabed Sánchez, keskikentän keskusta
Sevillan kasvatti siirtyi 1,5 vuotta sitten Ponferradinaan. Puoli vuotta myöhemmin matka jatkui Real Jaéniin ja nyt ilmaisella siirrolla Rayoon. Viime kaudella 23-vuotias pelasi Segundassa 36 ottelua ja iski tehot 4+12. Voi olla jokerikortteja alkavalla kaudella.
Manucho, keskushyökkääjä
Kokenut 31-vuotias pelasi viime kauden Real Valladolidissa. Viimeisteli kolme maalia 26 ottelussa. Hankittiin paikkaamaan Joaquín Larriveyn jättämää aukkoa.
Diego Aguirre, vasen laituri
Ilmaiseksi Rayoon siirtynyt 23-vuotias Aguirre pelasi viime kaudella 33 ottelua kolmannen sarjatason Toledossa.
Quini, oikea puolustaja
Saapui ilmaisella siirrolla Real Madridin reserveistä. Viime kaudella vastuuta 31 ottelussa. Keräsi rapsakat 13 varoitusta.
Derek Boateng, puolustava keskikenttä
Urallaan ympäri Eurooppaa kiertänyt Boateng tuli Rayoon vapaana agenttina Valioliigan Fulhamista. 31-vuotias sai vastuuta vain kolmessa sarjaottelussa. Hankittiin todennäköisesti paikkaamaan Saúl Ñíguezin jättämää aukkoa.
Antonio Amaya, toppari
Monen mielestä Real Betisin paras pelaaja viime kaudella. Isokokoinen 31-vuotias täyttänee Alejandro Gálvezin saappaat melko lailla yksi yhteen. Siirtyi ilmaiseksi.
Licá, vasen laitahyökkääjä
FC Portosta lainattu 25-vuotias pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 36 ottelua, joissa teki neljä maalia ja antoi viisi maalisyöttöä.
Abdoulaye, toppari
Lainattiin niin ikään FC Portosta. 23-vuotias senegalilainen on hyvin kookas (195 cm). Viime kaudella vastuuta 23 ottelussa, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon.
Gaël Kakuta, vasen laitahyökkääjä
Chelsea on lainannut Kakutaa vuosien varrella milloin mihinkin – tällä kertaa Rayoon. Viime kaudella Lazion ja Vitessen paidoissa yhteensä 18 ottelua, kaksi maalia.
Jonathan Pereira, keskushyökkääjä
Vielä Manuchoa enemmän Larriveyn paikkaajaksi hankittu lainapelaaja Villarrealista. Viime kaudella neljä maalia ja viisi maalisyöttöä 30 ottelussa.
Javier Aquino, oikea laitahyökkääjä
Pienikokoinen meksikolainen lainattiin niin ikään Villarrealista. Viime kaudella 32 ottelua, joista 18 avauksessa. Vyölle tehot 1+5.
Adrián Embarba, hyökkäävä keskikenttä
Nostettiin omista reserveistä edustusjoukkueeseen. 22-vuotias pääsi viime kaudella vaihdosta kentälle 11 kertaa.
Joukkueen vahvuudet
Paco Jémez on nostanut pallonhallinnan tärkeysjärjestyksen kärkeen. Rayo hallitsi viime kaudella palloa keskimäärin 59,5-prosenttisesti – toiseksi eniten koko sarjassa. Vahva pallonhallinta on Rayolle tapa puolustaa. Vielä kun syötöistä neljä viidestä napsuu omille, vastustajille jää vähemmän aikaa tehdä maali Rayoa vastaan.
Talousrealismin sanelema pelaajapolitiikka on toistaiseksi onnistunut. Rayolla ei ole käytännössä yhtään rahaa, joten joukkue vaihtuu vuosittain. Parhaat pelaajat myydään, jos on myytävää. Vapaita agentteja ja lainamiehiä raahataan joukkueeseen vuosittain valtava määrä. Realiteetit muistaen Rayossa tehdään mahtavaa työtä. Näillä pelimerkeillä ihan jokainen joukkue ei pärjäisi La Ligassa. Rayo on ainakin toistaiseksi pärjännyt.
Joukkueen heikkoudet
Palloa hallitaan, mutta maalipaikoille ei tahdota päästä. Rayo laukoi viime kaudella hyvinkin ahkerasti, mutta suuri osa vedoista lähti huonoista sektoreista. Puolet laukauksista lähti rangaistusalueen ulkopuolelta, ja vain viisi prosenttia viiden metrin alueen sisältä. Kaiken lisäksi liian suuri osa vedoista ammuttiin laidoilta.
Ei puhuta heikosta kassatilanteesta sen enempää, joten otetaan toiseksi heikkoudeksi oman maalin edusta. Sen lisäksi että Rayo kuului tilastojen huonoimpiin joukkueisiin hyökkäysalueen vetosektoreissa, se oli vielä huonompi samoissa tilastoissa ottavana osapuolena. Rayoa vastaan lauotuista kudeista peräti 63 prosenttia tuli rangaistusalueen sisältä, yleensä vielä keskisektorista. Kaiken lisäksi Rayo hävisi yli puolet pääpalloistaan. Ei siis mikään ihme, että joukkue päästi viime kaudella eniten maaleja kaikista sarjan joukkueista – 80.
Valmennus
Paco Jémez on siinä mielessä hyvässä tilanteessa monen kilpailevan joukkueen päävalmentajaan verrattuna, että hän on saanut keskittyä nykyiseen työhönsä jo parin vuoden ajan.
44-vuotiaan espanjalaisluotsin joukkueet pelaavat yleisön silmin katsottuna viihdyttävää peliä. Maaleja syntyy reilusti molempiin päihin. Viime kaudella Rayon peleissä tehtiin kolmanneksi eniten maaleja koko sarjassa. Edelle kiilasivat vain Real Madrid ja Barcelona.
4-2-3-1-ryhmitystä suosivan Jémezin pelitavassa pallonhallinta on keskiössä. Joukkue puolustaa ja hyökkää hallitsemalla palloa. Syöttöpelissä yhdistellään sekä lyhyitä että pitkiä syöttöjä. Tärkeää on ylittää keskialue nopeasti.
Hyökkäyskolmanneksella ongelmat alkavat. Rayo kyllä laukoo, mutta kuten edellä puhuttiin, vedot lähtevät huonoista sektoreista. Toisin sanoen Jémez ei ole löytänyt keinoja, joilla Rayo pääsisi säännöllisesti paremmille maalipaikoille.
Tärkein pelaaja
Roberto Trashorras
Kolme vuotta sitten Celta Vigosta hankittu Trashorras on vakiinnuttanut paikkansa joukkueen runkopelaajien joukossa. Ikää on jo 33 vuotta, mutta paikka keskikentän toisena pohjapelaajana pysyy. Espanjalainen on Rayolle elintärkeä pelintekijä toppareiden edessä. Pelasi viime kaudella yhtä vaille kaikki liigaottelut. Viimeisteli yhden maalin ja syötti seitsemän. Lisäksi hyvä erikoistilanteissa.
Arvio
Rayon iskukyvystä on hyvin vaikeaa tällä hetkellä sanoa yhtään mitään. Joukkueen seitsemästä parhaasta maalintekijästä kuusi lähti kesän aikana muualle. Ihanneavauskokoonpanosta noin puolet vaihtuu täksi kaudeksi. Seurajohto on taas tuonut reilun määrän vapaita agentteja ja lainapelaajia kokoonpanoon, mutta mikä on iskukyky? Paco Jémeziltä vaaditaan jälleen nopeaa pelitavan opettamista pelaajille. Epävarmuudesta huolimatta uusii sarjapaikkansa. Sijat 11-14.
Kokoonpano
Maalivahdit
1 David Cobeño
30 Ismael
Puolustajat
2 Tito
3 Nacho Martínez
18 Zé Castro
Abdoulaye
Antonio Amaya
Jorge Morcillo
Quini
Keskikenttäpelaajat
4 Raúl Baena
10 Roberto Trashorras
24 Alejandro Pozuelo
Derek Boateng
Jozabed Sánchez
Diego Aguirre
Hyökkääjät
7 Lass Bangoura
23 Alberto Bueno
Licá
Gaël Kakuta
Álex Moreno
Manucho
Javier Aquino
Jonathan Pereira
Valmentaja
Paco Jémez
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Radio Marca: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtymässä Atléticoon
- Dramaattinen ratkaisu pilkuilla! Espanja neljän parhaan joukkoon Kansojen liigassa
- Luka Modricilta ihailevia sanoja Kylian Mbappésta – tämä ominaisuus on tehnyt Real Madrid -ikoniin vaikutuksen
- Atléticon Julián Álvarez otti kantaa Mestarien liigan pilkkukohuun
- Raúl Asencio joutui seuraamaan Espanjan pelin katsomosta – näin Luis de la Fuente kommentoi
- Ronald Koeman: Lamine Yamal ei pysähdy yhdellä puolustajalla
- Barcelona kiinnostunut Bayer Leverkusenin pelaajasta – etsinnässä tukea tähtipuolustajalle
- Barcelonalle iso helpotus – kolme pelaajaa palaa etuajassa maajoukkuetauolta
- Espanjan jalkapalloliitolta tiedote Barcelonan puolustajan loukkaantumisesta
- Barcelonan tämän kauden tähti tunnusti olleensa lähellä lähtöä seurasta – Hansi Flick käänsi pään
- Atléticon Julián Álvarez otti kantaa Mestarien liigan pilkkukohuun
- Luka Modricilta ihailevia sanoja Kylian Mbappésta – tämä ominaisuus on tehnyt Real Madrid -ikoniin vaikutuksen
- Radio Marca: Espanjan maajoukkuepelaaja siirtymässä Atléticoon
- Raúl Asencio joutui seuraamaan Espanjan pelin katsomosta – näin Luis de la Fuente kommentoi
- Ronald Koeman: Lamine Yamal ei pysähdy yhdellä puolustajalla
- Dramaattinen ratkaisu pilkuilla! Espanja neljän parhaan joukkoon Kansojen liigassa
- Álvaro Morata kokee tehneensä virheen viime kesänä: ”Jos saisin nyt päättää…”
- Barcelonalle iso helpotus – kolme pelaajaa palaa etuajassa maajoukkuetauolta