Atlético hankki laitapakin Zenitistä
Cristian Ansaldi siirtyy Pietarin Zenitistä Atlético Madridiin. Laitapuolustajan on tiettävästi enää läpäistävä lääkärintarkastus.
27-vuotias argentiinalainen siirtyi vuonna 2008 kotimaansa Newell’s Old Boysista venäläiseen Rubin Kazaniin. Vuosi sitten matka jatkui Zenitiin, jonka riveissä Ansaldi pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien vain 19 ottelua.
Toimittajan sana
Ansaldi tuo laitapuolustukseen kaivattua leveyttä. Lähtökohtaisesti hän lienee penkkimies, sillä Guilherme Siqueira pelaa vasemmalla ja Juanfran oikealla. Monipuolisuus auttaa Ansaldia sikäli, että hän voi paikata tarpeen tullen kummalla laidalla tahansa. Uutinen on huono Emiliano Insúalle, Sílviolle ja Javier Manquillolle, joiden peliaika vähenee Ansaldin siirron myötä. Ei pidä ihmetellä, mikäli yksi tai kaksi pelaajaa edellä mainitusta kolmikosta kaupataan muualle kesän aikana.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde