Bojan Barcelonasta Stokeen
Kuva: Getty Images
Barcelonan Bojan Krkic siirtyy Valioliigassa pelaavaan Stokeen. 23-vuotias hyökkääjä allekirjoitti Stoken kanssa nelivuotisen sopimuksen. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta Transfermarkt arvioi sen olevan noin 5,6 miljoonaa euroa.
– Olemme iloisia hankittuamme näin lahjakkaan ja mielenkiintoisen pelaajan, joka on yhä vain 23-vuotias. Moni muukin seura ilmaisi kiinnostuksensa Bojania kohtaan, mutta hän uskoo, että Stoke City hyödyttää hänen uraansa. Meillä ei ole epäilystäkään, etteikö hän ole mahtava lisäys kokoonpanoomme, Stoken toimitusjohtaja Tony Scholes sanoi.
Kohtuullisen nuoresta iästään huolimatta Bojan on ehtinyt urallaan moneen paikkaan. Jo vuonna 2007 Barcan edustusjoukkueeseen nostettu hyökkääjä siirtyi kaudeksi 2011-12 AS Romaan. Seuraava vuosi meni lainalla AC Milanissa. Kesällä 2013 Barcelona osti Bojanin takaisin mutta lainasi hänet heti Ajaxiin.
Viime kaudella Bojan pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 32 ottelussa. Loukkaantumisten värittämällä kaudella maaleja syntyi viisi ja maalisyöttöjä kuusi.
Toimittajan arvio
Tony Pulisin aikakaudella Bojanin ja Stoken välinen avioliitto olisi ollut tuhoon tuomittu. Mark Hughesin alaisuudessa tilanne on parempi. Bojan voi pelata hyökkäyskolmikon kaikilla paikoilla, mutta lähtökohtaisesti peliaikaa tullee vasempana tai oikeana laitahyökkääjänä. Samoista peliminuuteista kilpailevat Peter Odemwingie, Jon Walters ja Marko Arnautovic. Heidät Bojan voi lyödä pelipaikkataistelussa. Lionel Messiä, Neymaria ja Luis Suárezia vastaan Bojanilla ei olisi ollut jakoa.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona voitti jokaisen kotipelinsä La Ligassa – Lewandowski hyvästeli Camp Noun
- Real Madrid voitti Viníciuksen maalilla – häntäpäässä hurjaa taistelua
- Diego Simeonelta iso paljastus – tältä näyttää valmentajan ensi kausi
- José Mourinho: ”Puhun henkilökohtaisesti Real Madridin kanssa ensi viikolla”
- Jäähyväiset tiedossa: Tällaista on luvassa Robert Lewandowskin viimeisessä ottelussa
- Nyt se on varmaa: Robert Lewandowski jättää Barcelonan – katso koskettava jäähyväisvideo
- Nyt jysähti: Marc-Andre ter Stegen siirtymässä yllättävään seuraan
- Espanja karkuutti hyökkääjän Belgian MM-miehistöön
- Penkkikomennuksesta suivaantunut Real Madrid -pelaaja sai Álvaro Arbeloalta kylmäävän uravinkin
- Athletic: Kylian Mbappé on suututtanut Real Madridin valmentajat