Barcelona myi Jonathan dos Santosin Villarrealiin
Jonathan dos Santos, 24, siirtyy Barcelonasta Villarrealiin, joka maksaa pelaajasta korkeintaan kahden miljoonan euron siirtokorvauksen. Barcelona tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Meksikolainen dos Santos ehti viettää Barcelonan organisaatiossa 12 vuotta. Hän siirtyi Barcaan vuonna 2002 yhdessä veljensä Giovanin kanssa. Nyt keskikentän keskustassa operoiva Jonathan pääsee pelaamaan taas veljensä kanssa, sillä Giovani siirtyi Villarrealiin vuosi sitten. Yhteiseloa saattaa olla luvassa monenkin vuoden ajan – Jonathan teki Keltaisen sukellusveneen kanssa viiden vuoden sopimuksen.
Kaksi vuotta sitten virallisesti Barcelonan ykkösjoukkueeseen nostettu Jonathan ehti pelata edustusjoukkueessa yhteensä 29 ottelussa. Viime kaudella nuorukainen sai vastuuta kolmessa ottelussa peräti 21 minuutin verran.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Jesús de Miguel, 30, kuoli taklauksen seurauksena
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin