Barcelona kaivoi vaikeimman kautta voiton Villarrealista La Ligan 35. kierroksella. Barca teki itse ensimmäisen maalinsa vasta 83. minuutilla mutta voitti pelin silti lukemin 3-2. Pitkään ottelua johtanut Villarreal hölmöili kahdella omalla maalilla katalaaniryhmän mukaan peliin. Ottelussa nähtiin myös ikävä rasistinen tapahtuma, jonka Dani Alves hoiti tyylillä.

Peli alkoi perjantaina kuolleen Tito Vilanovan kunniaksi järjestetyllä minuutin hiljaisella hetkellä. Tunteikas hetki päättyi Sergio Busquetsin kyyneliin.

Ensimmäinen laukaus nähtiin seitsemän minuutin pelin jälkeen. Xavi laukoi vapaapotkusta, mutta maalivahti Sergio Asenjolla ei ollut vaikeuksia torjua keskelle maalia suuntautunutta kutia.

Kaksi Villarreal-pelaajaa vaihtoon

Villarreal koki takaiskun jo 13 minuutin kohdalla. Jérémy Perbet sai jalkavamman, eikä hän pystynyt jatkamaan ottelua. Jonathan Pereira otti Perbet’n paikan kärjessä.

Pari minuuttia myöhemmin alkoi tapahtua. Lionel Messi hyökkäsi vahvasti kahteen otteeseen kohti kotijoukkueen maalia. Ensimmäisellä kerralla Messi taklattiin nurin, toinen yritys päättyi laukaukseen, jonka Asenjo torjui jalallaan. Heti perään Mario Gaspar laukoi toisessa päädyssä – ohi maalin.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Villarreal oli lähellä avausmaalia. Pallonriiston jälkeen pallo pelattiin nopeasti vasempaan laitaan Canille, joka jatkoi takatolpalle. Entinen Barca-pelaaja Giovani dos Santos venytti muttei aivan yltänyt keskitykseen.

Marcelino joutui tekemään jo toisen vaihdon 35 minuutin kohdalla. Tomás Pina ei kyennyt jatkamaan peliä, hänen tilalleen vaihdettiin Javier Aquino.

Blokkeja ja avausmaali

Seuraavien minuuttien aikana Barcelona hallitsi tilanteita. Pallo pyöri pariin otteeseen aivan Villarreal-maalin edessä. Jälkimmäisellä kerralla peliväline ajautui Xaville, jonka laukaus olisi todennäköisesti uponnut maaliin mikäli Villarrealin Bruno Soriano ei olisi ollut blokkaamassa.

Hetkeä myöhemmin toisessa päädyssä koettiin samanlainen tilanne. Dos Santos ajoi väkevästi maalille ja syötti juuri ennen José Manuel Pinton väliintuloa takaviistoon. Aquinolla oli tyhjä maali edessään, mutta Marc Bartra esti jalallaan varman maalin.

Juuri ennen taukovihellystä kotijoukkue onnistui. Cani teki pystyjuoksun keskeltä, Pereira tarjoili täyteen vauhtiin ja Cani sijoitti alakulmaan. Maali oli tyylikäs, mutta samaan aikaan Barcelona puolusti tilanteen luvattoman heikosti.

Toinen onnistuu, toinen ei

Toisen puoliskon alkuun Asenjo nollasi Barca-hyökkääjät kolmesti. Ensin viime hetken liuku napit edellä esti Alexis Sánchezin yrityksen, ja hieman myöhemmin espanjalainen venyi Messin laukauksen eteen. 53 minuutin kohdalla Messi kierrätti vapaapotkunsa kohti yläkulmaa, mutta Asenjo veti jälleen pidemmän korren.

Ja kun ei Barca onnistunut, Villarreal iski lukemat 2-0:aan. Cani väisti taklauksen ja jakoi pallon oikeaan laitaan. Aquino keskitti takaviistoon rangaistusalueen rajalle, Manu Trigueros tuli palloon vauhdilla ja puski voimalla ohi Pinton.

Pian maalin jälkeen Messi pääsi jälleen yrittämään vapaapotkusta. Laukaus muutti muurista suuntaa, mutta Asenjo ehti reagoida ja esti maalintekoyrityksen. Tunnin kohdalla Andrés Iniesta laukoi – tällä kertaa ohi.

Omia maaleja ja banaani

Viisi minuuttia myöhemmin Barcelona tuli maalin päähän, tosin Villarrealin avustamana. Hitaasti peliä aiemmin rakentanut vierasjoukkue eteni nyt nopeilla syötöillä rangaistusalueen oikeaan laitaan. Alves pyrki keskittämään, ja Gabriel Paulista sohi pelivälineen omaan maaliin.

Vartti ennen täyttä aikaa kentällä nähtiin hämmentävä hetki. Alves asettui antamaan kulmapotkua, kun hän huomasi kentällä katsomosta heitetyn banaanin. Toiminnan miehenä brassipakki ei häkeltynyt, vaan poimi banaanin maasta ja haukkasi palan ennen kuin antoi kulman. Näpäytys oli oiva sille älyn jättiläiselle, joka kutsuu itseään kannattajaksi.

Pian eväshetken jälkeen kuului jälleen kummia. Samainen Alves lähetti pallon maalille ja Villarreal-puolustaja Mateo Musacchio puski harmittoman näköisestä tilanteesta pallon omiin. Edelleenkään Barcelona ei ollut onnistunut maalinteossa, mutta Asenjo oli silti joutunut antautumaan kahdesti.

Kirpun 27:s

Lähes heti perään Messi oli iskeä lukemat 2-3:een. Vapaapotku oli hyvä, mutta Asenjo venytti komean torjunnan riman alta.

Seuraavasta hyökkäyksestä Messi lopulta onnistui. Busquets nosti pallon linjan yli, Cesc Fàbregas jatkoi päällään Messille ja Kirppu sijoitti Barcan ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Maali oli Messille kauden 27:s La Ligassa.

Voiton myötä Barcelona piti mestaruushaaveensa elossa. Atlético Madrid on neljän pisteen karkumatkalla, ja mikäli Real Madrid voittaa rästiottelunsa, Barcelona putoaa pisteen erolla kolmanneksi.

Kokoonpanot

Villarreal

1 Asenjo
2 Gaspar
5 Musacchio
20 Gabriel Paulista
3 Jokic
21 Soriano
4 Pina -> Aquino (36.)
10 Cani
14 Trigueros
9 dos Santos -> Uche (82.)
7 Perbet -> Pereira (14.)

Villarreal, vaihtopenkki

17 Aquino
18 Costa
25 Juan Carlos
6 Pantic
24 Pereira
19 Torres
8 Uche

Barcelona

13 Pinto
22 Alves
14 Mascherano
15 Bartra
21 Adriano
16 Busquets
8 Iniesta
6 Xavi -> Fàbregas (62.)
9 Sánchez -> Tello (62.)
10 Messi
7 Pedro -> Roberto (90.)

Barcelona, vaihtopenkki

19 Afellay
4 Fàbregas
2 Montoya
25 Olazábal
24 Roberto
17 Song
20 Tello

La Liga sununtaina

Espanyol – Almería 1-2 (1-0)
1-0 Christian Stuani (42.)
1-1 Fran Vélez (69.)
1-2 Suso (72.)

Valencia – Atlético Madrid 0-1 (0-1)
0-1 Raúl García (43.)

Athletic Bilbao – Sevilla 3-1 (1-0)
1-0 Markel Susaeta (4.)
2-0 Iker Muniain (53.)
3-0 Ander Herrera (73.)
3-1 Kévin Gameiro (79.)

Villarreal – Barcelona 2-3 (1-0)
1-0 Cani (45+1.)
2-0 Manu Trigueros (55.)
2-1 Gabriel Paulista om. (65.)
2-2 Mateo Musacchio om. (78.)
2-3 Lionel Messi (83.)