Cech ja Terry loukkaantuivat – Atlético Madrid ja Chelsea maalittomaan tasapeliin

Atlético Madrid ja Chelsea nyhjäsivät maalittoman tasapelin Mestarien liigan välierien ensimmäisessä osaottelussa. Heikkotasoisessa ottelussa ei hyvillä maalipaikoilla juhlittu. Chelseaa ei tuntunut pelaaminen kiinnostavan lainkaan – José Mourinho juoksutti neljän miehen puolustuslinjan lisäksi kentälle peräti neljä puolustavaa keskikenttäpelaajaa.
Ensimmäiseen varttiin ei tapahtunut mitään. Yhtäkkiä 15. minuutilla vierasjoukkue koki ikävän takaiskun. Koken kulmapotku oli kiertää suoraan maaliin, Petr Cech sai kätensä väliin mutta putosi ikävästi maahan, ja hänet jouduttiin vaihtamaan Mark Schwarzeriin. 41-vuotias Schwarzer oli aiemmin urallaan pelannut vain yhden ottelun Mestarien liigassa. Myöhemmin tiedotettiin, että Cechin olkapää meni tilanteessa sijoiltaan.
Oho! Chelsea hyökkää
Ottelussa lähes pelkästään puolustanut Chelsea pääsi ensimmäiseen hyökkäykseensä vajaan puolen tunnin kohdalla. Willian väisti keskialueella pari taklausta ja jakoi pallon laidassa viilettävälle Ramiresille. Brasilialaisen vaisu yritys painui yli päätyrajan.
Eipä saanut Atléticokaan juuri mitään aikaan hyökkäyspäässä. 35. minuutilla Mario Suárez laukoi painavan kudin kaukaa, mutta pallo viuhui hiukan ohi maalin.
Viitisen minuuttia myöhemmin Diego Costa tälläsi rangaistusalueen sisältä suoraan ilmasta päin César Azpilicuetaa. Ensimmäisen puoliskon lisäajalla Diego kokeili vasemmalla jalallaan – Schwarzerin syliin.
Toisen puoliskon ensimmäinen puolittainen tilanne siunaantui Chelsealle. Frank Lampard laukoi hankalasta asennosta suoraan ilmasta – Thibaut Courtois torjui helposti.
55. minuutilla Schwarzer purki huolimattomasti pallon suoraan Diegolle. Brasilialainen aikaili, ja laukaus suuntautui suoraan Chelsea-maalivahdin syliin.
Kolme minuuttia myöhemmin toisessa päädyssä Atlético-kasvatti Fernando Torres harhautteli rangaistusalueen vasemmalla laidalla ja laukoi – jälleen päin Courtois’ta.
Lisää takapakkia Chelsealle
65. minuutilla vierasjoukkue koki toisen takaiskunsa. Frank Lampard taklasi keskialueella varoituksen arvoisesti. Korttitili tuli täyteen, joten kokenutta Chelsea-pelaajaa ei toisessa osaottelussa nähdä.
Muutamaa minuuttia myöhemmin tuli kolmannen kerran takapakkia. Costa astui todennäköisesti vahingossa John Terryn varpaille, ja lontoolaisjoukkueen kapteeni jouduttiin vaihtamaan André Schürrleen.
Reilu vartti ennen täyttä aikaa Chelsea pääsi kuin koira veräjästä. Lampard pelasi palloa kädellään, mutta erotuomari Jonas Eriksson ei uskaltanut nostaa punaista korttia. Sen sijaan torikokoukseen osallistuneille John Obi Mikelille ja Gabille näytettiin keltaista. Molemmat keskikenttäpelaajat huilaavat Lampardin tavoin toisen osaottelun. Gabi laukoi tilannetta seuranneen vapaapotkun, Schwarzer venytti torjuntaan.
Viitisen minuuttia myöhemmin Atlético loi kenties parhaan paikkansa. Tunnin kohdalla kentälle vaihdettu Arda Turan nousi korkeimmalle Juanfranin keskitykseen, mutta pusku muutamasta metristä painui ohi. Ennen loppuvihellystä kotijoukkue sai vielä pari tilannetta pääpalloista, mutta puskut jäivät enemmän tai vähemmän vajaiksi.
Osumia ei nähty toisessakaan päädyssä, joten ratkaisua haetaan toisesta osaottelusta Stamford Bridgeltä.
Kokoonpanot
Atlético Madrid
13 Courtois
20 Juanfran
23 Miranda
2 Godín
3 Filipe Luís
8 García -> Villa (86.)
14 Gabi
4 Suárez -> Sosa (79.)
6 Koke
19 Costa
26 Diego -> Turan (60.)
Atlético Madrid, vaihtopenkki
12 Alderweireld
1 Aranzubia
11 Rodríguez
24 Sosa
5 Tiago
10 Turan
9 Villa
Chelsea
1 Cech -> Schwarzer (18.)
28 Azpilicueta
24 Cahill
26 Terry -> Schürrle (73.)
3 Cole
12 Mikel
4 Luiz
7 Ramires
8 Lampard
22 Willian -> Ba (90+4.)
9 Torres
Chelsea, vaihtopenkki
27 Ake
19 Ba
33 Kalas
11 Oscar
23 Schwarzer
14 Schürrle
16 van Ginkel
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään