Barcelona murskasi sunnuntain La Liga -ottelussa Osasunan maalein 7-0 ja kutisti piste-eron sarjakärjessä olevaan Real Madridiin takaisin neljään pisteeseen. Lionel Messi, Alexis Sánchez, Andrés Iniesta, Cristian Tello ja Pedro onnistuivat maalinteossa. Hattutempun iskenyt Messi nousi seuran kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi.

– Meidän on vain otettava voittoja. Uskon, että voimme vielä päästä takaisin mestaruustaisteluun. Meidän on yritettävä voittaa Bernabéulla, Sánchez sanoi ottelun jälkeen.

Ottelun ensimmäinen maalipaikka syntyi juuri Sánchezille. Iniesta keskitti maalille, ja Osasunan puolustuksen purku putosi suoraan Sánchezille. Laituri tälläsi suoraan ilmasta – yli maalin.

Seuraavat pari tilannetta luotiin toisessa päässä kenttää. Yhdeksännellä peliminuutilla Víctor Valdés torjui Emiliano Armenteros lujan laukauksen eteensä. Oriol Riera iski paluupallon maaliin, mutta hän oli tilanteessa selvästi paitsiossa, joten maalia ei hyväksytty.

Viitisen minuuttia myöhemmin Osasuna pelasi kulmapotkun tavallista kauemmas maalista. Álvaro Cejudon laukaus suoraan ilmasta painui yli Valdésin vartioiman maalin.

Valdésin Barca-puolustukselle antaman ripityksen jälkeen isännät alkoivat ottaa pelin hallintaansa. Vartin pelin kohdalla Messi oli jo pääsemässä hyvään vetopaikkaan boksin rajalla. Jordan Lotiès onnistui katkomaan viime hetkellä.

Maali numero 369

Pari minuuttia myöhemmin Barca tyylitteli johtoon. Pedro pyörähteli rangaistusalueen vasemmalla puolella ja pelasi pallon takaviistoon Xaville, joka jatkoi oikeaan laitaan Sánchezille. Chileläinen toimitti matalan pallon maalin eteen, ja Messi jatkoi ensimmäisellä kosketuksellaan pelivälineen ohi Andrés Fernándezin. Maali oli Messille uran 369:s, kun myös ystävyysottelut lasketaan mukaan. Lukemalla Messi nousi jakamaan seuran kaikkien aikojen maalintekijän titteliä yhdessä Paulino Alcántaran kanssa.

Pari minuuttia maalin jälkeen Barcelona vyöryi uudestaan. Pallo pelattiin Sánchezille, joka yritti nostaa yli vastaan tulleen maalivahti Fernándezin. Chippi karkasi kuitenkin yli maalin.

Hetkeä myöhemmin chileläinen onnistui. Andrés Iniesta ja Jordi Alba pelasivat hyvän syöttökuvion, Alba keskitti maalin eteen, ja Sánchez jatkoi Messin maalin tavoin pallon verkkoon ensimmäisellä kosketuksellaan. Maali oli parasta kauttaan Barcassa pelaavalle Sánchezille jo 17:s tällä La Liga -sesongilla.

Iniestan yllätys

Vähän aikaa mentiin hieman rauhallisemmin, kunnes 34. minuutilla Camp Noun yleisö sai jälleen aihetta riemuun. Iniesta päätti ladata voimakkaan potkun vasemmalla jalallaan tilanteessa, jossa hän ei normaalisti edes miettisi laukausta. Barcan kannalta hyvä, että päätti, sillä kuti painui vastustamattomasti maaliin.

Tässä kohtaa riitti Fernándezille. Dani Alves ja Xavi (Iniestan hyvästä syötöstä) pääsivät laukomaan hyvistä paikoista, mutta Fernández venyi hienoihin torjuntoihin. Seuraavassa tilanteessa Fernándezin ei tarvinnut torjua. Iniesta ja Alves tarjoilivat erinomaisen paikan Pedrolle, jonka viimeistely-yritys painui ohi maalin.

Kolme minuuttia tauon jälkeen Pedro oli tehdä hienon maalin. Zidane-tyylisellä pyörähdyksellä ohi puolustajasta ja karkuun. Laukaus kuitenkin epäonnistui. Muutamaa minuuttia myöhemmin Iniestalle pelattiin vetopaikka, mutta laukaus suuntautui päin Fernándezia.

Lähes heti perään Osasuna oli lähellä kavennusta. Rieran jatko maalin edestä epäonnistui, ja Valdés saattoi huokaista syvään.

Maali numero 370

Reilun tunnin pelin jälkeen pala Barcelonan historiaa kirjoitettiin uusiksi. Iniesta ja Messi tulivat pallon kanssa väkisin Osasunan rangaistusalueelle. Messi sai puolustajien estelyistä huolimatta iskettyä pallon maaliin. Osuma oli 26-vuotiaan (!) argentiinalaisen uran 370:s. Seuran maalitilaston kärkipaikka siirtyi samalla kokonaan Messin nimiin.

Hieman myöhemmin Valdés joutui pitkästä aikaa torjumaan, kun Roberto Torres laukoi kohti maalia. Tilannetta seuranneen kulmapotkun jälkeen Valdés aloitti nopealla avauksellaan hyvän hyökkäyksen. Pedro eteni aina päätyrajalle asti ja pelasi vielä hyvä paikan Messille. Kirpun nostoyritys epäonnistui täysin.

Vartti ennen täyttä aikaa Alves antoi pallon Messille, joka tuttuun tyyliinsä leikkasi oikealta vasemmalle ja laukoi. Fernández venytti mainion torjunnan alakulmasta.

Maali numero 371

Monista hyvistä torjunnoista huolimatta Fernández joutui antautumaan vielä kaksi kertaa. Hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu Cristian Tello ampui illan komeimman osuman. Päädystä leikkaus takaviistoon ohi parin puolustajan ja laukaus hankalasta asennosta takanurkkaan.

Pari minuuttia ennen täyttä aikaa hyvän ottelun pelannut Iniesta jakoi pitkän syötön pystyjuoksun tehneelle Alvesille. Laitapuolustaja malttoi vielä syöttää Messille, joka sijoitti läheltä lukemat 6-0:aan. Samalla hyökkääjän historiallinen ottelu kruunautui hattutemppuun.

Mutta vielä tuli yksi. Alves ja Messi alustivat, ja Pedro tälläsi läheltä ottelun seitsemännen osuman. Maali oli Pedron kauden 14:s La Ligassa.

Kokoonpanot

Barcelona

1 Valdés
22 Alves
15 Bartra
14 Mascherano -> Adriano (82.)
18 Alba
16 Busquets
6 Xavi -> Song (62.)
8 Iniesta
9 Sánchez -> Tello (77.)
10 Messi
7 Pedro

Barcelona, vaihtopenkki

21 Adriano
4 Fàbregas
2 Montoya
11 Neymar
13 Pinto
17 Song
20 Tello

Osasuna

13 Fernández
15 Oier
22 Lotiès
14 Arribas
24 Damià
23 Loé
20 Silva
16 Cejudo
21 Torres -> Puñal (70.)
9 Armenteros -> Lobato (62.)
19 Riera

Osasuna, vaihtopenkki

7 Acuña
4 Flaño
17 Lobato
5 Lolo
18 Onwu
10 Puñal
1 Riesgo

La Liga sunnuntaina

Elche – Real Betis 0-0

Barcelona – Osasuna (3-0)
1-0 Lionel Messi (18.)
2-0 Alexis Sánchez (22.)
3-0 Andrés Iniesta (34.)
4-0 Lionel Messi (63.)
5-0 Cristian Tello (78.)
6-0 Lionel Messi (88.)
7-0 Pedro (90+1.)

Sevilla – Real Valladolid klo 20

Real Sociedad – Valencia klo 22