Real Betis yllätti Sevillan – Valencia selätti Ludogoretsin
Kuva: Getty Images
Sevillan päävalmentaja Unai Emery oli ennen Sevillan derbyä oikeassa sanoessaan, ettei La Ligan sarjataulukkoa kannattaa tuijottaa liian tarkkaan. Niin vain heikon kauden Espanjassa pelannut Real Betis otti vahvan kiinnityksen Eurooppa-liigan puolivälieriin kaatamalla vieraskentällä Sevillan maalein 2-0.
Lainamies Léo Baptistão puski Betisin johtoon vartin pelin kohdalla. Vaihdosta sisään tullut Salva Sevilla viimeisteli loppulukemat 2-0:aan 77. minuutilla. Maalintekijöiden lisäksi Betis saa kiittää voitostaan maalivahtiaan Antonio Adánia, joka pelasti vieraat pari kertaa huikeilla torjunnoillaan.
Sevillalla on vielä hiukan toivoa jatkopaikan suhteen. Samaa ei voi sanoa bulgarialaisesta Ludogoretsista, joka hävisi kotonaan Valencialle maalein 0-3. Koijoukkue haluaa todennäköisesti unohtaa torstai-illan mahdollisimman nopeasti. Valencia pelasi 24. minuutista lähtien alivoimalla, jonka aikana se teki kaksi maalia. Lisäksi Ludogoretsin Roman Bezjak epäonnistui rangaistuspotkussa, ja 10 minuuttia ennen taukoa isäntien Juninho Quixada ajettiin ulos.
Antonio Barragán vei viidennellä peliminuutilla Valencian johtoon. Federico Cartabia ampui komean volleyn, ja Philippe Senderos puski viimeisen osuman. Maali oli tammikuussa hankitulle Senderosille ensimmäinen Valencia-paidassa.
Suomen Tero Mäntylä oli avauskokoonpanossa. Hänet vaihdettiin kolmannen maalin jälkeen Juninho Quixadaan, joka ehti pelata 18 minuuttia ennen ulosajoaan.
Eurooppa-liigaa torstaina
Ludogorets – Valencia 0-3 (0-2) 0-1 Antonio Barragán (5.) 0-2 Federico Cartabia (34.) 0-3 Philippe Senderos (59.) Sevilla – Real Betis 0-2 (0-1) 0-1 Léo Baptistão (15.) 0-2 Salva Sevilla (77.)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?