Puyolin paikka MM-joukkueessa kiven alla
Kuva: Getty Images
Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen pitkäaikainen johtaja Carles Puyol jää näillä näkymin ulos Espanjan MM-kisajoukkueesta. Asiasta kertoi maajoukkueen apulaisvalmentaja Toni Grande.
35-vuotias toppari on kärsinyt viime vuosina lukuisista loukkaantumisista. Tällä kaudella Puyol on pystynyt pelaamaan vain 11 ottelussa, joista kuusi on ollut Copa del Reyn pelejä.
– Puyol on aina ollut meille tärkeä pelaaja, ei vain kentällä vaan myös ottelua edeltäneissä palavereissa. Hänellä on kokemusta, tyyliä, rohkeutta, käytöstapoja ja intoa, Grande sanoi La Xarxalle.
– En ole jättänyt häntä kokonaan pois laskuista, mutta luonnollisesti hänen pitää pelata paljon enemmän ja olla mukana Barcan tärkeissä otteluissa.
– Hänen nimeään ei ole yliviivattu, koska MM-kisoihin on vielä kolme kuukautta aikaa. Mutta hänen kohdallaan tilanne näyttää hyvin vaikealta.
Espanjan joukkueessa saatetaan sen sijaan nähdä Barcelonasta Bayern Müncheniin siirtynyt Thiago Alcántara.
– Lähtökohtaisesti Euroopan mestaruuden ja maailmanmestaruuden voittanut joukkue lähtee Brasiliaan. Se on suunnitelma, mikäli ei tule loukkaantumisia. Joitain muutoksia tulee, mutta se tulee olemaan 80-90-prosenttisesti sama joukkue, joka on tuonut meille iloa aiemmin, Grande sanoi.
– Nuorista pelaajista Thiago yksi niistä, joilla on eniten kokemusta. Hän pelaa säännöllisesti Bayernissa. Kaikista nuorista pelaajista hänellä on parhaat mahdollisuudet päästä MM-kisoihin.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta