Atlético mokasi saavutuksensa viikossa

Atlético Madrid odotti 18 vuotta päästäkseen takaisin La Ligan kärkipaikalle. Viikko sitten se pääsi, mutta tänä viikonloppuna tuli karu paluu arkeen. Atlético hävisi Almerían vieraana maalein 0-2 ja putosi huonomman maalieron takia sarjataulukossa toiseksi. Almería puolestaan kasvatti eron putoamisviivaan viiteen pisteeseen.
Atlético-luotsi Diego Simeone mahtaa kirota valintaansa laittaa kakkosmaalivahti Daniel Aranzubia tolppien väliin Thibaut Courtois’n sijaan. Ensimmäinen maali syntyi 80. minuutilla. Suso antoi kulmapotkun lyhyenä, ja Verza nosti laidasta pallon suoraan Aranzubian yli maaliin.
Viisi minuuttia myöhemmin Aranzubia kruunasi iltansa. Puolustaja syötti pallon alas Aranzubialle, joka ei malttanut luopua pelivälineestä Jonathan Zongon tullessa karvaamaan. Aranzubia menetti ja joutui kampeamaan Zongon nurin. Tuloksena Aranzubialle punainen ja Verzalle illan toinen maali rangaistuspotkusta.
Maalien lisäksi Almería loi parempia paikkoja otteluissa kuin vierasjoukkue. Muutamaa minuuttia ennen maalia Aleix Vidalin sijoitus kimposi tolpasta toiseen, muttei pyörinyt maaliin. Vidal pääsi yrittämään uudestaan maalintekoa juuri ennen toista maalia, mutta Aranzubia veti pidemmän korren puolittaisessa läpiajossa.
Tappion lisäksi Atléticon keskikenttäpelaaja Tiago jouduttiin kantamaan kentältä paareilla.
La Liga lauantaina
Valencia – Real Betis 5-0 (2-0)
1-0 Jérémy Mathieu (41.)
2-0 Paco Alcácer (44.)
3-0 Sofiane Feghouli (62.)
4-0 Paco Alcácer (68.)
5-0 Eduardo Vargas (79.)
Rayo Vallecano – Málaga 4-1 (3-0)
1-0 Iago Falqué (26.)
2-0 Anaitz Arbilla (28.)
3-0 Joaquín Larrivey (45+1.)
4-0 Iago Falqué (63.)
4-1 Oleksandr Iakovenko (72.)
Real Madrid – Villarreal 4-2 (2-1)
1-0 Gareth Bale (7.)
2-0 Karim Benzema (25.)
2-1 Mario Gaspar (43.)
3-1 Jesé (64.)
3-2 Giovani dos Santos (69.)
4-2 Karim Benzema (76.)
Almería – Atlético Madrid 2-0 (0-0)
1-0 Verza (80.)
2-0 Verza rp. (86.)
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Atlético pelaa maalirikkainta kauttaan Diego Simeonen alaisuudessa
- Barcelonan puolustaja ei pidä uudesta pelipaikastaan
- Marc-André ter Stegen sivuun La Ligan huippuottelusta
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- Atléticon nuori luottopelaaja kävi polvileikkauksessa
- Ota tai jätä – Real Madrid tekemässä viimeisen tarjouksensa Kylian Mbappélle
- Espanja joutui kuolemanlohkoon EM-kisoissa
- Kuin mestarin elkein! Piskuinen Girona jatkoi hurjaa alkukauttaan loppuhetkien voittomaalilla
- Real Madrid ei päästä La Ligan sensaatiota karkumatkalle – vakuuttava voitto Bernabéulla
- Sport: Barcelonan tolppien väliin noussut maalivahti harkitsi seurasta poistumista keväällä – pettyi Xavin ratkaisuun
- Pedro: ”Pelaajat pelkäävät uransa loppuvan, kun poistut Barcelonasta”
- Carlo Ancelotti vastasi José Mourinhon kehuihin: ”Meitä yhdistää yksi asia”
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Huippuseurojen himoitsema Nico Williams solmi jatkosopimuksen