Sevilla-laituri Diego Perottin siirtoon mutkia
Kuva: Getty Images
Sevillan argentiinalaislaituri Diego Perotti on ollut lähtökuopissa seurasta koko tammikuun ajan, mutta aika alkaa käydä vähiin ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Siirto Werder Bremeniin Saksan Bundesliigaan oli jo lähellä, mutta ainakaan tällä hetkellä yhteisymmärrystä ehdoista ei näytä löytyvän.
Marcan tietojen mukaan Werder halusi 25-vuotiaan Perottin lainalle loppukaudeksi ennen mahdollista pysyvää siirtoa, mutta Sevilla ei tähän suostunut ja saattaa hyvin pitää kiinni pelaajasta kesään saakka. Lehden tietojen mukaan Werder saattaa kuitenkin tehdä vielä uuden tarjouksen ennen perjantaita.
Perotti on itse ehtinyt jo tyrmätä siirron Genovaan ja paluun Boca Juniorsiin Argentiinaan. Lisäksi siirtohankkeet Monacoon kariutuivat jo alkumetreillä.
Perottin siirtymisen suhteen esteenä on myös reisivamma, josta laituri on vasta toipumassa sekä siirtosumma koskevat eriävät tiedot. Saksalaislähteiden mukaan Sevilla pyytäisi neljää miljoonaa euroa, mutta seura itse sanoo summan olevan kaukana oikeasta.
Perotti siirtyi Sevillaan jo kesällä 2007 ja nousi ykkösjoukkueeseen kaudella 2008-09. Viime kausina peliaikaa on kertynyt kohtuullisesti, mutta vakiomies Sevillan avauksessa Perotti ei ole ollut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti