Barcelona takaisin voittokantaan Málagan kustannuksella

Barcelona nappasi helpon 3-0-voiton Málagasta sunnuntain La Liga -ottelussa. Voitto oli samalla joukkueen ensimmäinen seuran uuden puheenjohtajan Josep Maria Bartomeun aikakaudella. Tappion lisäksi Málagan iltaa synkeni Roque Santa Cruzin loukkaantuminen. Hyökkääjä jouduttiin vaihtamaan pois kentältä jo ensimmäisellä puoliajalla.
Maalivahdit onnistuivat molemmissa päissä. Kolmesta takaiskumaalista huolimatta Willy Caballero pelasi erinomaisen ottelun. Samaa voi sanoa Barcelonan Víctor Valdésista, joka esti huipputorjunnoillaan Málagan kolme hyvää maalipaikkaa.
– Tiesimme, että siitä tulisi vaikeaa. Meillä oli paikkoja, mutta emme onnistuneet käyttämään niitä, he onnistuivat, Málaga-kapteeni Duda sanoi ottelun jälkeen.
Kotijoukkue oli alusta asti melko ylivoimainen. Jo viidennellä minuutilla Pedro pelasi pystyyn Alexis Sánchezille, jonka chippi osui tolppaan. Vastaavia pieniä nostoyrityksiä nähtiin ottelussa useampia. Sekä Lionel Messin että Jordi Alban chipit suuntautuivat ohi maalin.
Kun ei Barcelonan hyökkäyskalusto onnistunut, Gerard Piqué kutsuttiin apuun. Viitisen minuuttia ennen taukoa toppari pääsi laukomaan vapaasti kulmapotkusta, mutta Ignacio Camacho onnistui peittämään. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta Sánchez jatkoi pallon päällään vapaaksi jääneelle Piquélle, joka ei toistamiseen epäonnistunut.
Toinen puoliaika eteni samoissa merkeissä. 54. minuutilla Piqué oli iskeä jo illan toisen osumansa, mutta tällä kertaa pusku osui tolppaan. Minuuttia myöhemmin Messi pelasi pallon pystyyn Pedrolle, joka pienen rytminvaihdoksen jälkeen sijoitti pallon tolpan juureen. Osuma oli Pedrolle kauden 12:s La Ligassa.
Illan viimeinen osuma syntyi klassisen Barcelona-kuvion päätteeksi. Messi käännähti pallon kanssa, kuljetti eteenpäin ja jakoi laitaan Pedrolle. Laituri pelasi nopeasti takatolpalle, ja Sánchez pääsi sijoittamaan pelivälineen tyhjään maaliin. Myös Sánchez nosti liigan maalisaldonsa 12:een.
– Se oli paljon helpompaa, kun saimme toisen ja kolmannen maalimme, voitto-osuman tehnyt Piqué mietti pelin jälkeen.
Kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa Camp Noun yleisö antoi raikuvat aplodit Ibrahim Afellaylle, joka pelasi ensimmäisen ottelunsa Barca-paidassa lähemmäs kahteen vuoteen.
Kokoonpanot
Barcelona
1 Valdés
22 Alves
3 Piqué
14 Mascherano
18 Alba
16 Busquets
6 Xavi -> Roberto (78.)
4 Fàbregas
9 Sánchez -> Afellay (87.)
10 Messi
7 Pedro -> Tello (61.)
Barcelona, vaihtopenkki
13 Pinto
21 Adriano
19 Afellay
15 Bartra
29 Dongou
24 Roberto
20 Tello
Málaga
13 Caballero
21 Sánchez
15 Angeleri
4 Ferreira
5 Antuñes
11 Pérez -> Morales (66.)
12 Tissone -> Darder (81.)
6 Camacho
17 Duda
26 Juanmi
9 Santa Cruz -> Pawlowski (25.)
Málaga, vaihtopenkki
1 Kameni
3 Casado
30 Darder
18 Eliseu
14 Morales
19 Pawlowski
8 Portillo
La Liga sunnuntaina
Almería – Getafe 1-0 (0-0)
1-0 Jonathan Zongo (49.)
Osasuna – Athletic Bilbao 1-5 (1-2)
0-1 Markel Susaeta (3.)
1-1 Emiliano Armenteros (10.)
1-2 Aritz Aduriz (16.)
1-3 Aritz Aduriz (62.)
1-4 Ibai Gómez (84.)
1-5 Kike Sola (88.)
Rayo Vallecano – Atlético Madrid 2-4 (1-3)
0-1 David Villa (8.)
0-2 Arda Turan (30.)
1-2 Jonathan Viera (40.)
1-3 Arda Turan (44.)
1-4 Diego Costa (75.)
2-4 Joaquín Larrivey (76.)
Barcelona – Málaga 3-0 (1-0)
1-0 Gerard Piqué (40.)
2-0 Pedro (55.)
3-0 Alexis Sánchez (61.)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa