Atlético voittojen tielle – Costa onnistui
Kuva: Getty Images
Atlético Madrid otti La Ligan ykköspaikan itselleen kaatamalla Madridin paikallisottelussa Rayo Vallecanon maalein 4-2.
David Villa vei vieraat johtoon kahdeksannella peliminuutilla. Arda Turan lisäsi johdon 2-0:aan puolen tunnin kohdalla. Jonathan Viera kavensi, mutta Atlético pääsi tauolle kahden maalin johtoasemassa, kiitos Turanin toisen osuman.
Toisella puoliajalla Diego Costa ja Joaquín Larrivey lisäsivät molemmille joukkueille maalin lisää. Costalle maali lienee tärkeä. Osuma oli hyökkääjälle jo kauden 20:s mutta ensimmäinen seitsemään otteluun.
Ottelun jälkeen Villa ja Viera olivat hieman eri mieltä ottelun kulusta.
– Oli tärkeää ottaa voitto parin tasapelin jälkeen. Meidän piti pelata parasta peliämme, Villa sanoi.
– Vastustajan ei tarvinnut tehdä kovin paljon. Tunnemme olomme tyhmäksi. Sen lisäksi, että lahjoitimme maaleja, minä epäonnistuin rangaistuspotkussa, Viera puhisi ottelun jälkeen viitaten rankkariin muutamaa minuuttia Villan 1-0-osuman jälkeen.
La Liga sunnuntaina
Almería – Getafe 1-0 (0-0) 1-0 Jonathan Zongo (49.) Osasuna – Athletic Bilbao 1-5 (1-2) 0-1 Markel Susaeta (3.) 1-1 Emiliano Armenteros (10.) 1-2 Aritz Aduriz (16.) 1-3 Aritz Aduriz (62.) 1-4 Ibai Gómez (84.) 1-5 Kike Sola (88.) Rayo Vallecano – Atlético Madrid 2-4 (1-3) 0-1 David Villa (8.) 0-2 Arda Turan (30.) 1-2 Jonathan Viera (40.) 1-3 Arda Turan (44.) 1-4 Diego Costa (75.) 2-4 Joaquín Larrivey (76.) Barcelona – Málaga klo 22LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita