Barҫalta tiukka ”ei” Cristian Tellon siirrolle
Kuva: Getty Images
Niukalle peliajalle syksyllä Barcelonassa jäänyt hyökkääjä Cristian Tello on mielinyt kevääksi ainakin lainalle toisaalle ja kiinnostuneita seuroja on ollut runsaasti. Uuden vuoden alla Tellon siirtymistä Liverpooliin joko lainalle tai pysyvällä siirrolla pidettiin jo lähes varmana, mutta nyt hanke näyttää kariutuneen. Samoin Valencian kiinnostus laituriin vaikuttaa nyt turhalta.
Syynä tähän on Barcelonan ehdoton kieltäytyminen mistään siirroista Tellon suhteen. Marcan tietojen mukaan seura on ilmoittanut kategorisesti, että hyökkääjää ei päästetä lähtemään mihinkään ainakaan ennen kesää.
Lehden mukaan päätöksen taustalla on päävalmentaja Tata Martinon halu pitää ryhmä leveänä mahdollisten loukkaantumisten varalta. Esimakua tästä saatiin jo joulukuussa, kun Martino joutui poissaolojen takia täydentämään ryhmäänsä Barҫan B-joukkueesta.
Ilman loukkaantumisia Tellolle tuskin kuitenkaan on vastuuta juuri tiedossa kevään aikanakaan. Syksyllä Tello pelasi kymmenessä La Ligan ottelussa, mutta vain kahdesti avauskokoonpanossa ja minuutteja tilille kertyi kokonaisuudessaan vain 260. Syksyn ainoan maalinsa Tello iski Mestarien liigassa, jossa vastuuta kertyi kahdessa ottelussa yhteensä 46 minuutin verran.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari