Sevilla parempi derbyssä – Betisin taaperrus jatkuu

Real Betisin kurssi ei ota kääntyäkseen. Sunnuntai-iltana joukkue hävisi Sevillalle kauden ensimmäisessä Sevillan derbyssä maalein 0-4. Betis on viimeksi voittanut liigaottelun syyskuussa.
Carlos Bacca löi otteluun alkutahdit jo toisella minuutilla. Stéphane Mbia iski ratkaisevan osuman juuri ennen taukoa. Hetkeä aiemmin Betisin Paulão oli ajettu toisen varoituksen myötä suihkuun. Paulãolle näytettiin keltaista korttia kahdesti viiden minuutin sisään.
Toisella puoliajalla Victor Machín ja Vicente Iborra kaunistelivat Sevillalle murskavoiton.
Viime kaudella seitsemänneksi La Ligassa sijoittunut Betis on onnistunut voittamaan vain kaksi kauden 14 ottelustaan. Sevilla puolestaan nousi voitolla kahdeksanneksi.
Aiemmin sunnuntaina sarjanousija Elche peittosi Valencian 2-1. Maalittoman ensimmäisen puoliskon jälkeen Fidel vei kotijoukkueen johtoon vajaan tunnin kohdalla. Juan Bernat toi Valencian tasoihin, mutta pisteet jäivät Elchelle Cristian Herreran osumalla kuutisen minuuttia ennen täyttä aikaa.
La Liga sunnuntaina
Levante – Villarreal 0-3 (0-1)
0-1 Bruno Soriano rp. (13.)
0-2 Ikechukwu Uche (74.)
0-3 Ikechukwu Uche (89.)
Rayo Vallecano – Espanyol 1-4 (0-1)
0-1 Sergio García rp. (28.)
0-2 Sergio García rp. (51.)
1-2 Saúl Ñíguez (81.)
1-3 Sergio García (83.)
1-4 Christian Stuani (85.)
Elche – Valencia 2-1 (0-0)
1-0 Fidel (57.)
1-1 Juan Bernat (73.)
2-1 Cristian Herrera (85.)
Sevilla – Real Betis 4-0 (2-0)
1-0 Carlos Bacca (2.)
2-0 Stéphane Mbia (43.)
3-0 Victor Machín (59.)
4-0 Vicente Iborra (88.)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Cristiano Ronaldo oli valmis antamaan osan palkastaan Pepelle: ”Hän sanoi, että jos kyse on rahasta…”
- Sport: Hansi Flick ja Iñaki Peña kävivät kiivaan keskustelun – maalivahti pettynyt tilanteeseensa
- Carlo Ancelotti ei ymmärtänyt derbyn pilkkutuomiota: ”VAR vihelsi sen”
- Thibaut Courtois palaamassa Belgian maajoukkueeseen melkein kahden vuoden tauon jälkeen: ”Hän keskustelee liiton kanssa”
- L’Équipe: Real Madridin pelaajat kyllästyneet Viníciuksen käytökseen
- Atletico haki vieraspisteen Bernabeulta – Realin sarjajohto säilyy
- Barcelona-hyökkääjä saattaa vielä lähteä helmikuussa – Turkki kohteena?
- SPORT: Barcelona haluaakin pitää keskikenttämiehensä
- Sport: Marcus Rashfordin Barcelona-siirto kaatui rahaan
- Relevo: Girona saattaa menettää kapteeninsa – Turkin suurseura kintereillä
- Athletic: Vinícius hylkäsi Real Madridin jatkosopimustarjouksen
- L’Équipe: Real Madridin pelaajat kyllästyneet Viníciuksen käytökseen
- Sport: Marcus Rashfordin Barcelona-siirto kaatui rahaan
- Barcelona-hyökkääjä saattaa vielä lähteä helmikuussa – Turkki kohteena?
- SPORT: Barcelona haluaakin pitää keskikenttämiehensä
- Atletico haki vieraspisteen Bernabeulta – Realin sarjajohto säilyy
- Virallista: Sergio Ramos löysi uuden seuran
- Kylian Mbappé pelaa uransa ensimmäisessä Madridin derbyssä: ”On helpompi pelata tuttuja vastaan, koska…”
- Carlo Ancelotti ei ymmärtänyt derbyn pilkkutuomiota: ”VAR vihelsi sen”
- Hattutemppu puolessa tunnissa – Barcelona-tähti nöyryytti ex-seuraansa cup-puolivälierässä