Iker Casillas turhautuneena – ”Ei ole helppo pelata näin”

Iker Casillas seisoi tiistaina Mestarien liigan ottelussa Juventusta vastaan monelta aiemmalta vuodelta tuttuun tapaan Real Madridin maalinsuulla, mutta on joutunut viime kevään tapaan syksyn mittaan edelleen tyytymään lähinnä kakkosmiehen rooliin.
Casillas vihjasi jo aiemmin syksyllä miettivänsä muitakin vaihtoehtoja ellei tilanne vuoden loppua kohden muutu. Tiettyä turhautumista oli havaittavissa kokeneen maalivahdin kommenteissa myös Juventus-ottelun jälkeen.
– Ei ole helppo pelata tällaisia otteluita, kun on pitkiä aikoja jolloin ei pelaa. Sen huomaa, että tiettyjä asioita pelistä puuttuu, kun otteluitten välillä on kaksi viikkoa, Casillas totesi SkySportsin mukaan.
Casillas kuitenkin myönsi, että pelaaminen Juventusta vastaan maistui ja tuntuu olevan valmis vielä taistelemaan paikastaan Realin ykkösenä Diego Lópezin kanssa.
– Pelaavaan joukkueeseen pääsy on vaikeaa, joten olen tähän tyytyväinen. Täytyy vain olla parhaimmillaan tilaisuuden saadessaan, jotta valmentaja näkee pystyvänsä luottamaan minuun.
– Tämä ei ole helppoa näin ja keskittyminen on vaikeaa, mutta kaikki auttavat minua ja se helpottaa tehtävien hoitamista hyvin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi