Barcelona voittoon erikoisella osumalla

FC Barcelona ei antanut Celta Vigon yllättää tiistain La Liga -ottelussa. Clásico-voitto allaan pelannut Barcelona kaatoi Celtan vieraskentällä maalein 3-0. Erinomaisessa vireessä oleva Alexis Sánchez ja Cesc Fàbregas onnistuivat maalinteossa. Fàbregas oli lisäksi vahvasti osallisena Barcelonan toisessa, hyvin erikoisessa maalissa.
– Jokaisessa pelissä on kolme pistettä jaossa. Nämä pisteet merkitsevät yhtä paljon kuin muutkin, joten olemme tyytyväisiä pisteisiin, Fàbregas sanoi ottelun jälkeen.
Barcelona lähti otteluun vahvasti varamiehisenä. Normaalista avauskokoonpanosta Andrés Iniesta, Xavi, Javier Mascherano ja Neymar aloittivat ottelun penkillä. Se ei juurikaan menoa haitannut. Yhdeksännellä peliminuutilla Fàbregas sai pallonriiston jälkeen Pedrolta syötön pystyyn. Celtan maalivahti Yoel Rodríguez torjui Fàbregasin laukauksen eteensä, ja Clásicossa voittomaalin viimeistellyt Sánchez iski paluupallon maaliin.
Maalin jälkeen peli virtaili vauhdilla molempiin suuntiin. Laukauksista huolimatta seuraava maali nähtiin vasta toisella puoliajalla. 47 minuutin kohdalla Lionel Messi ja Alex Song petasivat paikan Fàbregasille. 20 metristä lähtenyt laukaus kolahti ylärimasta maalivahti Yoelin selän kautta maaliin. Kuutisen minuuttia myöhemmin Fàbregas viimeisteli Messin syötöstä lukemat 3-0:aan ja masensi lopullisesti kotijoukkueen.
Celtalla oli omat paikkansa. Paras tilanne siunaantui aiemmin Barcaa edustaneelle Nolitolle, jonka vapaapotku tärähti ylärimaan. Jos ei onnistunut Celta, ei onnistunut myöskään Messi. Lukuisat yritykset päätyivät Celtan puolustukseen, maalivahti Yoeliin tai ohi maalin.
Voitto pitää Barcelonan sarjakärjessä myös 11:nnen kierroksen jälkeen. Voittoa tosin himmensi Adrianon reisivamma puolen tunnin kohdalla. Celta Vigo on toistaiseksi sijalla 16.
Illan aiemmassa ottelussa Espanyol ja Málaga tasasivat pisteet maalittomalla tasapelillä. Barcelona ja Espanyol kohtaavat toisensa perjantaina.
Kokoonpanot
Celta Vigo
13 Rodríguez
2 Mallo
22 Cabral
3 Fontàs
15 Aurtenetxe -> Toni (56.)
8 López
4 Oubiña
12 Rafinha
24 Fernández -> Mina (59.)
11 Charles
10 Nolito -> Orellana (69.)
Celta Vigo, vaihtopenkki
30 Costas
21 Llorca
17 Madinda
29 Mina
14 Orellana
18 Rodríguez
20 Toni
Barcelona
1 Valdés
22 Alves
15 Bartra
5 Puyol
21 Adriano -> Montoya (31.)
16 Busquets
17 Song
4 Fàbregas -> Iniesta (70.)
9 Sánchez -> Tello (83.)
10 Messi
7 Pedro
Barcelona, vaihtopenkki
8 Iniesta
14 Mascherano
2 Montoya
11 Neymar
13 Pinto
20 Tello
6 Xavi
La Liga tiistaina
Espanyol – Málaga 0-0
Celta Vigo – Barcelona 0-3 (0-1)
0-1 Alexis Sánchez (9.)
0-2 Yoel Rodríguez om. (48.)
0-3 Cesc Fàbregas (54.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Lähde: La Liga -tähti siirtymässä Atléticoon – siirtosumma selvillä
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lamine Yamalilta uhmakas kommentti – muisti myös kiittää tärkeää tahoa
- Barcelona-pomo näpäytti epäilijöitä mestaruusjuhlissa – ”He yrittivät horjuttaa meitä”
- Barcelonan supertähti odottaa La Liga -tittelin jälkeen lisää menestystä: ”Se on seuramme unelma”
- Rikoksesta syytetty Real Madrid -puolustaja rikkoi hiljaisuuden: ”En ole ollut osallisena”
- Se on siinä! Barcelona on La Ligan mestari
- Tuore mestari Valioliigasta Barcelonan kiikarissa
- Näkökulma: Nämä 5 asiaa tekivät Barcelonasta La Ligan mestarin
- Lamine Yamalilta uhmakas kommentti – muisti myös kiittää tärkeää tahoa
- Lähde: La Liga -tähti siirtymässä Atléticoon – siirtosumma selvillä
- VIRALLISTA: Huipputoppari siirtyy Valioliigasta Real Madridiin
- Barcelonan supertähti odottaa La Liga -tittelin jälkeen lisää menestystä: ”Se on seuramme unelma”
- Real Madrid hakee jo seuraavaa täsmähankintaa – ulosostohinta 50 miljoonaa euroa
- Lähde: Davide Ancelotti liittymässä isänsä valmennustiimiin Brasilian maajoukkueessa
- Barcelona-pomo näpäytti epäilijöitä mestaruusjuhlissa – ”He yrittivät horjuttaa meitä”
- Viníciuksen jatkosopimus ei olekaan varma – osa Real Madrid -johdosta haluaa myydä tähden