Valencia on erottanut ranskalaistopparinsa Adil Ramin viikoksi ja samalla sakottanut häntä viikon palkkaa vastaavalla summalla. Syynä siihen on Ramin viimeaikaiset purkaukset joukkuekavereitaan ja valmentajaansa Miroslav Djukicia kohtaan. Sekä pelaaja, että seura haluavat lisäksi päästä eroon toisistaan mahdollisimman nopeasti.

Riita sai alkunsa 24. syyskuuta Ramin annettua haastattelun valencialaiselle ”Off the record”-radio-ohjelmalle ja hänen haukuttua siinä seurakavereitaan mm. kaksinaamaisiksi. Lisäksi Rami oli tuohtunut päävalmentaja Djukicille kun toppari ei ollut mielestään saanut tarpeeksi vastuuta ”Lepakoissa”.

Rami oli ehtinyt palkata asianajajia turvaamaan Valencian antaman rangaistuksen kohtuullisuus. Ranskalaisen edustajat ja Valencia-pomo Amadeo Salvo tapasivat perjantaina ja julkaisivat tapaamisen jälkeen tiedotteen.

– Kuultuaan pelaajan pahoittelut sanomisistaan valmentajaa ja pelikavereitaan kohtaan, seura on tapauksen yksityiskohdat huomioon ottaen päättänyt rangaista pelaajaa sisäisten sääntöjen perusteella viikon erottamisella ja palkan pidättämisellä, tiedotteessa luki.

Ramin ja Valencian välinen sopimus on alunperin voimassa vuoteen 2015.