Villarrealille ensimmäinen tappio

Real Betis vastasi La liga -kierroksen vasta toisesta kotivoitosta. Verdiblancos selätti tappioitta kautensa aloittaneen Villarrealin Benito Villamarínilla 1-0,
Ensimmäisellä puoliajalla kummallakin riitti tilanteita, mutta aivan huippupaikkoja ei nähty, kunnes kotijoukkue meni johtoon 36. minuutilla. Villarreal-puolustus blokkasi Álvaro Vadillon laukauksen ja Joan Verdún laukauksen Sergio Asenjo sai vielä torjuttua, mutta nigerilainen Nosa Igiebor toimitti pallon lopulta verkon perukoille. Hetkeä aiemmin Villarrealin Cani oli työnnetty nurin Betisin rangaistusalueella, mutta erotuomari Delgado Ferreiro antoi pelin jatkua.
Toisen puoliajan edetessä vierailijoiden jalka alkoi painaa, eikä Betis-puolustuksella ollut juurikaan hätää. Verdú ei onnistunut kaunistelmaan lukemia läpiajostaan 83. minuutilla, joten Nosan maali jäi ottelun ainokaiseksi.
Tappiosta huolimatta Keltainen sukellusvene on vielä sarjassa neljäntenä. Betis nousi voiton myötä sijalle 11.
Galiciassa Elche otti kauden ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi hieman yllättäen Celta Vigon 1-0. Vierailijoiden maalista vastasi Javi Márquez ottelun toisella puoliajalla.
Toinen yllätys nähtiin Barcelonassa, kun Getafe päihitti positiivisesti kautensa aloittaneen Espanyolin. Kotijoukkue hallitsi ottelutapahtumia, mutta Ádrian Colunga iski toisella puoliajalla kahdesti Real Madrid -kasvatti Pablo Sarabian syötöistä.
La Liga sunnuntaina
Osasuna – Levante 0-1 (0-0)
0-1 Jordi Xumetra (87.)
Celta Vigo – Elche 0-1 (0-0)
Javi Márquez (62.)
Espaynol – Getafe 0-2 (0-0)
0-1 Adrián Colunga (73.)
0-2 Adrián Colunga (90+2.)
Real Betis – Villarreal 1-0 (1-0)
1-0 Nosa Igiebor (36.)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään