Sevilla voitti vihdoin

Keskiviikkoiltana Sevillan pukukopissa on todennäköisesti helpottunut tunnelma. Andalusialaisjoukkue voitti vihdoin kauden ensimmäisen ottelunsa. Rayo Vallecano kaatui maalein 4-1.
Ivan Rakitic vei reilun vartin jälkeen Sevillan johtoon rangaistuspilkulta. Sama mies oli asialla 53. minuutilla.
Adrían González kavensi heti perään, mutta siihen loppui Rayon takaa-ajo. Álex Gálvez ajettiin toisen varoituksen myötä suihkuun, ja Sevilla meni menojaan.
Carlos Bacca osui 80. ja 88. minuuteilla. Maalien välissä Rayon Jonathan Viera vaikeutti entisestään joukkueensa iltapuhdetta ottamalla suoran punaisen kortin.
Voitto nosti Sevillan kertaheitolla jumbosijalta keskikastiin. Kuudesta ottelusta joukkue on kerännyt viisi pistettä. Toisen onni on toisen epäonni. Rayo on nyt sarjan viimeisenä.
Helpottunut kuvaa hyvin myös Valencian leiriä. Ottelu Granadaa vastaan oli päättymässä maalittomaan tasapeliin, kunnes Jonas avasi lukon ja johti Valencian kolmeen pisteeseen.
Valencia on voittanut kuudesta ottelustaan puolet. Kärjessä oleva Barcelona on karannut yhdeksän pisteen päähän.
La Liga keskiviikkona
Granada – Valencia 0-1 (0-0)
0-1 Jonas (90+4.)
Sevilla – Rayo Vallecano 4-1 (1-0)
1-0 Ivan Rakitic rp. (17.)
2-0 Ivan Rakitic (53.)
2-1 Adrián González (55.)
3-1 Carlos Bacca (80.)
4-1 Carlos Bacca (88.)
Elche – Real Madrid klo 23
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan

- Valioliiga-seuran omistajat ostivat Espanyolin – yli 100 miljoonan euron kauppa