Bojan odottaa kasvattajaseuransa Barcelonan kohtaamista

Ajaxissa nykyisin pelaava Bojan Krkić kohtaa keskiviikkona Mestarien liigassa kasvattajaseuransa Barcelonan.
Vanhan seuran kohtaaminen on aina erityistä pelaajalle, mutta Bojan ei ole antanut asian vaikuttaa hänen pelaamiseensa.
– En ole hermostunut, Bojan kertoi Mundo Deportivon haastattelussa.
– Totuus on, että olen odottanut tätä peliä, mutta samalla tavalla kuin kaikkia muitakin isoja pelejä. Palasin Camp Noulle myös viime vuonna Milanin paidassa, Bojan muistuttaa.
Tosiaan, Krkić kohtaa Mestarien liigassa Barcelonan lisäksi myös toisen entisen seuransa AC Milanin.
– Vanhojen seurojen kohtaaminen ei tee minua iloiseksi, mutta ei myöskään haittaa minua. Kun katsoin lohkoarvontaa, en edes ajatellut päätyväni heidän kanssaan samaan lohkoon.
Bojan on vakuuttunut, että Ajax voi poistua Camp Noulta pisteet mukanaan. Tämä siitä huolimatta, että hän todella tietää katalaanien laadun.
– Emme voi ajatella muuta. On selvää, että Barcelona on maailman paras seurajoukkue maailman parhailla pelaajilla, mutta emme voi saavuttaa mitään ellemme ole siitä itse vakuuttuneita. Voimme vain antaa parhaamme, Bojan päättää.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Trent Alexander-Arnold puhui tunteistaan Diogo Jotan tragedian jälkeen: ”Hän oli täällä kanssani”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”