Carlo Ancelotti: ”Bale pelasi hyvin vaikeassa ottelussa”
Debyytti Real Madridin riveissä ja heti ensimmäinen maali. Gareth Balen odotettu ja seurattu avauspeli joukkueen riveissä on takana. Walesilainen ohjasi Realin 1-1-tasoitusmaalin vierasottelussa Villarrealia vastaan. Ottelu päättyi lopulta 2-2-pistejakoon ja Bale pelasi reilun tunnin.
Balen debyytti sai päävalmentaja Carlo Ancelottilta hyväksytyn arvosanan.
– Hän on varmasti tyytyväinen tehtyään ensimmäisen maalinsa Real Madridille. Hän pelasi vaikeassa ottelussa ja pelasi hyvin osoittaen hyvää asennettaan. Tämä oli vaikea ottelu kaikille, Ancelotti sanoi seuran verkkosivuilla.
Bale ja toinen debytantti keskikentän Asier Illarramendi otettiin samanaikaisesti vaihtoon ja tämä oli Ancelottin mukaan ennalta suunniteltua.
– Kummankin esitys oli hyvä. En peluuttanut heitä koko 90-minuuttista, koska ensimmäisessä ottelussa se ei ole minusta hyvä ajatus, joten vaihdoin heidät tunnin kohdalla.
Real peluutti odotetusti Balea ja Cristiano Ronaldoa laidoilla suhteellisen vapaissa rooleissa. Kaksikko myös vaihtoi paikkaa keskenään aika ajoin.
– Tämä oli ensimmäinen kerta kun he pelasivat yhdessä ja he vaihtavat paikkaa ajoittain, koska molempien liike suuntautuu laidalta kohti maalia. He voivat myös vaihtaa välillä laitaa, ei se ole mitenkään epätavallista, Ancelotti totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä
- João Cancelo löysi yllättävältä suunnalta Barcelonan sielun
- Endrickin vahva sisääntulo on muisto vain – ”Hänellä on velvollisuus tehdä enemmän”
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin

- Real Madrid kumosi espanjalaismedian väitteet
- Endrickin vahva sisääntulo on muisto vain – ”Hänellä on velvollisuus tehdä enemmän”
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä