Barcelona voittoon Messin hattutempulla
Barcelona jatkoi puhdasta tiliään voittamalla kauden kolmannella kierroksella Valencian 3-2. Viidestä maalista huolimatta pöytäkirjaan merkittiin vain kaksi maalintekijää. Lionel Messi iski Barcelonan maalit, Hélder Postiga teki tuplan Valencialle.
Maalihanat aukesivat 10 minuutin kohdalla. Cesc Fàbregas pelasi Messin läpi, joka harhautti onnekkaasti maalivahti Diego Alvesin ja puttasi pallon tyhjään maaliin.
Puolen tunnin maalittoman jakson jälkeen verkkoja heiluteltiin molemmissa päissä oikein urakalla.
Valencian pallonmenetyksen jälkeen pallo pelattiin Messille, joka sijoitti takanurkkaan. Hattutemppu täydentyi pari minuuttia myöhemmin. Neymar syötti ja Messi tälläsi suoraan syötöstä 3-0:aan.
Peli vaikutti olevan ohi, mutta Valencia ei antautunut. 45 minuutin pelin kohdalla Postiga laukoi ottelun komeimman osuman sivuttaisella saksipotkulla tarkasti ohi Victor Valdésin.
Ensimmäisen puoliskon lisäajalla Postiga nousi kulmapotkussa korkeimmalle ja puski kotijoukkueen jo maalin päähän.
Toisella puoliskolla molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa lisämaaleihin. Messi olisi voinut tehdä toisen hattutempun, mutta argentiinalaisen ruuti oli hiukan kostunutta. Lisäksi maalivahdit esittivät huikeita pelastuksia molemmissa päissä kenttää.
Voiton myötä Barcelona nousi maalieron turvin sarjakärkeen. Kolmen kierroksen jälkeen puhtaan pelin joukkueita on neljä: Barcelona, Atlético Madrid, Villarreal ja Real Madrid.
Illan toisessa myöhäisottelussa Sevilla tasasi pisteet Málagan kanssa maalein 2-2. Málaga johti kahteen otteeseen Pedro Moralesin ja Roque Santa Cruzin maaleilla. Kévin Gaimero toi kuitenkin isännät molemmilla kerroilla tasoihin. Lisäajalla Málagan Duda kruunasi iltansa ulosajolla.
La Liga sunnuntaina
Valencia – Barcelona 2-3 (2-3)
0-1 Lionel Messi (11.)
0-2 Lionel Messi (39.)
0-3 Lionel Messi (41.)
1-3 Hélder Postiga (45.)
2-3 Hélder Postiga (45+3.)
Sevilla – Málaga 2-2 (1-1)
0-1 Pedro Morales (40.)
1-1 Kévin Gameiro (44.)
1-2 Roque Santa Cruz (68.)
2-2 Kevin Gameiro (71.)
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde