Kausiennakko 2013/14 – Real Valladolid
Nousijajoukkue Valladolid selätti putoamispeikon hyvissä ajoin. Iskeekö toisen kauden kirous?
Viime kausi
Valladolid aloitti kauden hienosti kahdella voitolla. Syyskuun lopussa loppuunmyyty kotistadion sai rahoilleen vastinetta, kun Rayo Vallecano murskattiin 6-1. Tahti hieman hiipui kauden edetessä, mutta 14. sija oli silti hyvä saavutus nousijajoukkueelta. Putoamisviiva jäi seitsemän pisteen päähän. Copa del Reyssä Valladolid hävisi neljännellä kierroksella Real Betisille yhteismaalein 0-1.Siirtoikkunapoimintoja
Mikel Balenziaga 25-vuotias vasen pakki pelasi viime kaudella lähes jokaisen Valladolidin ottelun alusta loppuun. Kauden päätteeksi Athletic Bilbao osti espanjalaisen pois Valladolidista 500 000 eurolla. Alberto Bueno Rayo Vallecano puolestaan vei Valladolidin hyökkääjän. Bueno pelasi viime kaudella 33 ottelussa tehoin 5+4. Hän sai tililleen täydet minuutit vain kolmessa ottelussa, mutta silti Valladolid menetti kelpo pelaajan.Joukkueen vahvuus
Kotonaan Valladolid oli vahva. 19 kotipelistään joukkue hävisi vain kuusi eli yhdeksänneksi vähiten. Nuevo José Zorrilla -niminen stadion vetää vain 26 512 katsojaa, mutta joskus laatu korvaa määrän.Joukkueen heikkous
Valladolid ei ole vahvistunut kesän aikana käytännössä lainkaan. Joukkueen runko on pysynyt paria myyntiä lukuun ottamatta hyvin kasassa, mutta vahvistuksia olisi kaivattu.Seuraa häntä
Óscar González Kymppipaikan pelaaja oli vahvassa lennossa koko viime kauden ajan. 30-vuotias kokenut González paukutti 12 maalia ja jakoi seitsemän maalisyöttöä. Kun vielä muistetaan, että González pelasi vain 24 kertaa täydet 90 minuuttia, on suoritus erinomainen. Tulevalla kaudella hyökkäyspään johtajan on pystyttävä samaan, mikäli Valladolid mielii pysyä pääsarjassa.Arvio
Hyvästä kaudesta huolimatta Valladolid on haasteen edessä. Sarjassa säilyminen ei missään nimessä ole itsestään selvyys. Valladolidin onneksi sarjasta löytyy muutama heikompi ryhmä. Sijat 16-18.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Jaime Jiménez 13 Diego Mariño Puolustajat 2 Antonio Rukavina 3 Heinz Barmettler 4 Marc Valiente 6 Jesús Rueda8 Javier Baraja 17 Carlos Peña 21 Zakarya Bergdich 24 Alcatraz Keskikenttä 5 Carlos Lázaro 10 Óscar González 14 Omar 16 Lluis Sastre 18 Álvaro Rubio 20 Patrick Ebert 22 Víctor Pérez Hyökkääjät 7 Quique 9 Javi Guerra 11 Daniel Larsson 12 Humberto Osorio 19 Valdet Rama 23 ManuchoLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa