Kausiennakko 2013/14 – Elche
Elche voitti viime kaudella Segundan. Onko kyyti liian kylmää, vai pysyykö seura pääsarjatasolla?
Viime kausi
Elchen kausi on nopeasti käsitelty. Joukkue oli toisen sarjatason piikkipaikalla ensimmäisestä kierroksesta viimeiseen. Alkuun osui peräti yhdeksän ottelun tappioton putki, jonka aikana Elche voitti kahdeksan ottelua. Lopulta tasapelejä tuli melko paljon (13), mutta häviöitä 42 ottelun sarjassa vain kuusi. Copa del Reyssä Elche putosi jo toisella kierroksella Córdoballe maalein 0-1.Siirtoikkunapoimintoja
Alberto Botía Elche on vahvistanut kesän aikana joukkuettaan lähinnä lainapelaajilla ja vapailla agenteilla. Alberto Botía saattaa osoittautua hyvin tärkeäksi lainaksi. 24-vuotias toppari pelasi viime kaudella Sevillan paidassa 25 ottelussa, joten pääsarjakokemusta löytyy. David Lombán David Lombán on niin ikään mielenkiintoinen topparihankinta. Barcelonan B-joukkueessa Segundaa pelannut Lombán on toistaiseksi ainoa, josta Elche on maksanut siirtokorvauksen. Summa (50 000 euroa) ei tosin päätä huimaa.Joukkueen vahvuus
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Elche ei kaadu maalivahtipeliin. Ykkösvahti Manu Herrera, 31, päästi viime kauden aikana vähiten maaleja kakkostasolla. Herreran tueksi Elche hankki vapaalla siirrolla Toñon, joka pelasi viime kaudella pääsarjaa Granadan paidassa. Kokeneen maalivahtikaksikon puntin ei pitäisi ainakaan tutista.Joukkueen heikkous
Jos oli Elchen puolustus hyvällä tasolla, niin hyökkäys ei häikäissyt. Joukkue teki vain 54 maalia 42 ottelussa, mikä on kevyttä kauraa pääsarjatason peleissä. Elchen paras maalintekijä Coro eli Ferrán Corominas iski kauden aikana 11 maalia. Optimistisesti ajatellen tilasto kertoo siitä, että Elcheltä löytyy paljon ratkaisijoita. Pessimistisemmin ajateltuna voidaan sanoa, että Elcheltä puuttuu maalintekijä.Seuraa häntä
Manu del Moral Botían tavoin Sevillasta lainattu Manu del Moral, 29, on paineen alla. Hänestä odotetaan maalipaikkojen luojaa ja ratkaisijaa. Hyökkäyspään todennäköisesti nimekkäin pelaaja sai viime kaudella vastuuta 27 ottelussa, tosin vain kahdessa täysien minuuttien verran. Maaleja syntyi kolme, kaksi Cupissa ja yksi liigassa. Tahdin on kiihdyttävä, mikäli Elche mielii pysyä pääsarjassa.Arvio
Elchen puolustus on kunnossa, hyökkäys ei. Materiaali on vahvistunut kesän aikana, mutta onko se vahvistunut tarpeeksi verrattuna kilpailijoihin? Tällä hetkellä näyttää siltä, että Elche pelaa vuoden kuluttua taas kakkostasolla. Sijat 18-20.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Manu Herrera Toño Puolustajat 2 Damián Suárez 12 Grégory Béranger 18 Sergio Pelegrín 21 Edu Albacar Domingo Cisma Cristian Sapunaru David Lombán Alberto Botía (lainalla Sevillasta) Keskikenttä 5 Alberto Rivera 7 Aarón Ñíguez 8 Sergio Mantecón 10 Javi Flores 16 Fidel 20 David Generelo Carlos Sánchez Rubén Pérez (lainalla Atlético Madridista) Miroslas Stevanovic (lainalla Sevillasta) Hyökkääjät 25 Coro Manu del Moral (lainalla Sevillasta) Carles Gil (lainalla Valenciasta)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- La Ligan tulokset 2026-27: Jokainen ottelukierros
- La Ligan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- La Ligan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- La Liga 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- Vinícius Júniorilta iso muodonmuutos – kävi leukalinjan muotoilussa
- Barcelona muodostamassa La Ligan parasta toppariparia
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Barcelona haluaa tietää Ferran Torresin suunnitelmat – diiliä vuosi jäljellä
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen
- Tämä kertoo kaiken Espanjan ylivoimasta – uskomaton tilasto MM-finaalista