Espanjalaismedia: Real Madrid muutti mielensä valioliigamaalivahdin hankkimisesta – Kaksi syytä ratkaisi
Kuva: Getty Images
Real Madridin maalivahtitilanne on puhuttanut erittäin pitkään. On pidetty jo täysin varmana, että seura hankkii kesällä uuden ykkösmaalivahdin. Ylivoimaisesti eniten rooliin on kaavailtu Manchester Unitedin maalivahti David de Geaa, joka oli erittäin lähellä siirtyä Real Madridiin jo kaksi vuotta sitten. Tuolloin homma kaatui siirtopaperien myöhästymiseen.
Nyt espanjalainen El Confidencial uutisoi, että todennäköiseltä vaikuttanut siirto jää jälleen tapahtumatta. Lähteen mukaan syitä yllättävään käänteeseen on kaksi. Ensimmäinen niistä on Keylor Navasin huikea kevätkauden vire. Costaricalaisen otteet olivat pitkään poikkeuksellisen ailahtelevia, mutta viimeiset kuukaudet ovat olleet jälleen tuttua tekemistä Navasilta. Huippuotteet ovat olleet osasyynä Real Madridin La Liga -mestaruuteen ja paikkaan Mestarien liigan loppuottelussa.
Toiseksi syyksi kerrotaan Manchester Unitedin hinnoittelun. Englantilaisseuralla ei ole pakollista tarvetta myydä maalivahtiaan, joka on ollut joukkueen tukipilari viime kausina. Tämän seurauksena heidän ei tarvitse päästää häntä menemään halvalla. Nyt hinnoittelun kerrotaan kuitenkin menneen yli. Tietojen mukaan manchesterilaisseura pyytää maalivahdistaan 70 miljoonaa euroa ja Real Madrid pitää summaa liian suurena.
Navasilla on sopimusta Real Madridin kanssa vuoteen 2020 asti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este