Fenerbahcen puheenjohtaja paljasti Nanin siirtyvän La Ligaan
Fenerbachen puheenjohtaja Aziz Yildirimin mukaan portugalilaislaituri Nani nähdään ensi kaudella Valenciassa. Asiasta uutisoi Marca.
Aziz Yildirim on kertonut Marcan tietojen mukaan, että Nani siirtyy tänä kesänä Valenciaan. Pelaaja siirtyi viime kaudella Fenerbahceen, mutta käynti Turkissa vaikuttanee jäävän yhden kauden mittaiseksi. Nanin otteet EM-kisoissa ovat heränneet kiinnostusta myös monissa muissa eurooppalaisseuroissa.
Puhuessaan AMK Sportille, Yildirim kertoi pelaajan siirtyvän Valenciaan ennen kesäkuun viimeistä päivää, sillä sen jälkeen pelaajan ulosostohinta nousisi 8,5 miljoonasta eurosta ylöspäin. Pelaajan sopimus turkkilaisseuran kanssa on voimassa kesään 2018 saakka.
– Nani pelaa Valenciassa ensi kaudella, Yildirim sanoi.
Vaikka espanjalaisseura ei ole tätä vahvistanut, ovat monet lähteet viitanneet siihen, että Nani kiinnostaa seuraa paljon.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä

- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa