Real Madridin puheenjohtaja Florentino Pérez sanoo, ettei ole lukenut Zinédine Zidanen jäähyväiskirjettä, eikä usko ranskalaisluotsin kirjoittaneen sitä itse.

Viime kuussa Zidane jätti Madridin päävalmentajan pestin toista kertaa omasta tahdostaan. Pian hänen lähtönsä jälkeen AS julkaisi Zidanen kirjeen, jossa ranskalaisvalmentaja luetteli syitä päätökselleen. Zidane muun muassa kritisoi Los Blancosin seurajohtoa luottamuksen puutteesta häneen.

– Olen päättänyt poistua Real Madridista ja kerron, miksi päädyin siihen päätökseen. Lähden, mutta en hyppää pois laivasta, enkä ole väsynyt valmentamiseen. Toukokuussa 2018 lähdin, koska kahden ja puolen vuoden jatkuvan menestyksen vuoksi tunsin Real Madridin tarvitsevan jotain uutta pysyäkseen huipulla. Nyt syyt ovat erilaiset. Lähden, koska tunnen, ettei Real Madrid anna minulle tarvitsemaani luottamusta. Seura ei tarjonnut minulle tukea rakentaa jotain uutta lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä, Zidane kommentoi.

– Tunnen, miten jalkapallo ja Real Madrid toimivat. Sinun on lähdettävä täältä, kun et voita. Täällä on kuitenkin unohdettu yksi tärkeä asia. Nimittäin se, ettei tätä menestystä ole rakennettu yhdessä päivässä. Olen synnynnäinen voittaja ja olin täällä voittaakseni pokaaleja, mutta siitä huolimatta puhumme ihmisistä, tunteista ja elämästä ja minusta tuntuu, ettei niitä ole kunnioitettu tai ymmärretty.

Pérez palkkasi pikavauhtia Zidanen korvaajaksi Carlo Ancelottin, joka valmensi Los Blancosia jo vuosina 2013-2015. Onda Ceron haastattelussa Pérez toivotti entiselle päävalmentajalle onnea tulevaan, mutta sanoi, ettei ole lukenut Zidanen kommentteja seurajohdosta.

– Tunnen hänet, ja tämä on ollut vaikea vuosi. Minä taistelin sen puolesta, että hän jäisi, sanoi Pérez Marcan mukaan.

– En ole lukenut jäähyväiskirjettä, vannon sen lapsenlapsieni nimeen. Zidane ei kirjoittanut sitä kirjettä.

– Toivon hänelle hyvää. Hän on Real Madridin legenda ja hänellä on tunnustuksemme. Hän unelmoi Ranskan maajoukkueen valmentamisesta, ja olen varma, että hän saavuttaa sen.