Real Madrid kukisti lauantaina Sevillan värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-1-lukemin. VAR oli ottelussa isossa roolissa, sillä ensimmäisellä puoliajalla Sevilla oli siirtyä kulmapotkusta johtoon, mutta Éder Militãota katsottiin olleen rikkeen kohteena ennen Luuk de Jongin puskua.

Sevillan lopulta hyväksyttyä 1-1-tasoitustakin tarkisteltiin pitkään, sillä pallo osui Munir El Haddadin käteen ennen de Jongin tarkkaa laukausta. Sevillan urheilutoimenjohtaja Monchi kommentoi tuomaritoiminta ottelun jälkeen varsin suorasanaisesti. Hän muun muassa sanoi, että olisi ottanut joukkueensa pois kentältä, jos jälkimmäistä maalia ei olisi hyväksytty.

Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidanelta kysyttiin myös mielipidettä tuomareiden ratkaisuista ja Monchin kommenteista.

– Mitä olen nähnyt tilannetta [ensimmäistä maalia], kyseessä oli blokki ja siinä oli rike. Tuomari katsoi tilanteen videolta ja antoi rikkeestä vapaapotkun, Zidane sanoi.

– Toisella puoliajalla de Jongin maalia edelsi käsivirhe ja hän ei antanut siitä mitään.

– En voi selittää mitään, enkä halua koskaan osallistua näiden arviointiin, sillä tuomarit päättävät. Joskus tilanteet menevät sinun kannaltasi huonosti ja joskus hyvin. Se on haastava työ, mutta he tekevät päätökset.

– Mielestäni tuomari ei ollut ratkaiseva tuloksen suhteen. Hän teki, mitä hänen täytyi tehdä.

– Se mitä hän [Monchi] sanoo, on hänen asiansa.

– Se oli aika voimakkaasti sanottu, mutta en aio estää Sevillan urheilutoimenjohtajaa puhumasta.