23-vuotias Enzo Zidane teki viime kaudella debyyttinsä Real Madridin edustusjoukkueessa, mutta siirtyi täksi kaudeksi lainalle sarjatasoa alempana pelaavaan Rayo Majadahondaan.

– Etsin valmentajaa, joka luottaisi minuun ja tuntisi minut. Juttelin joidenkin kanssa ja heti sinä päivänä, kun puhuin Antonio Iriondon kanssa, sain siirrosta hyvän filiksen, Zidane kertoo AS:n haastattelussa.

Keskikentän eri hyökkäävissä rooleissa pelaava Enzo Zidane on pelannut tällä kaudella 15 ottelua Segundassa. Tilastoihin on kirjattu yksi maalisyöttö.

Rayo Majadahonda on pelannut alkukauden ajan evakossa Atlético Madridin kotistadionilla Wanda Metropolitanolla, mutta nyt edessä on paluu kotiin, reilun 3 000 katsojan Cerro del Espinolle.

– Olimme totta puhuen erittäin mielellämme Wandalla. Kenttä on erinomainen ja stadion valtava ja todella kaunis. Pelasimme hyvin lähes joka kerta siellä. Nyt palaamme Cerrolle, ja olemme tietysti iloisia kotiinpaluusta, Zidane kertoo.

Luonnollisesti Enzo Zidanelta kysyttiin haastattelussa myös isästään Zinedine Zidanesta, elävästä legendasta, joka voitti Real Madridissa kolme peräkkäistä UCL-mestaruutta valmentajana. Enzo pääsi seuraamaan isäänsä läheltä myös pelaaja-valmentaja -suhteessa. ”Zizoun” Enzo nimeää myös suurimmaksi esikuvakseen.

– Minulla on Real Madridista erittäin kauniita muistoja. Olen kokenut kaikki kasvun etapit. Aloitin seurassa 8-vuotiaana, etenin Castillaan ja debytoin edustusjoukkueessa. Se on jokaisen unelma. Moni haave kävi siellä toteen, ja nyt sama täytyy tehdä muissa paikoissa, Enzo Zidane kertoo.

[readmore from=Zidane-Enzo]

– Aluksi samassa pukukopissa isäni kanssa oleminen tuntui vähän oudolta, mutta siihen tottui. Sitä kesti lähes kaksi ja puoli vuotta. Kotona emme jalkapallosta juurikaan puhuneet.

– Me kaikki tiedämme, että isäni rakastaa jalkapalloa ja valmentajana toimimista. Hän palaa varmasti töihin pian. Se on hänen päätöksensä. Nyt hän hyödyntää kaipaamansa tilaisuuden levätä vähän. Madridin valmentaminen on hienoa, mutta myös rankkaa ja kovaa työtä, Enzo Zidane sanoo.