Kerroimme viime viikolla, kuinka Barcelonan seuraikoni Xavin valmentajasopimus qatarilaisen Al Saddin kanssa lähestyy loppuaan. Xavi juhli joukkueineen maaliskuussa Qatarin-mestaruutta, mutta jatkosta ei vielä ole selvyyttä. Nykyinen sopimus ulottuu kesäkuun loppuun.

AS kertoi sittemmin, että Al Sadd on tarjonnut katalonialaiselle kaksivuotista, kesään 203 ulottuvaa jatkosopimusta. Vaikka Xavi viihtyykin Qatarissa hyvin, ei hän suorilta käsin tarjousta hyväksynyt, vaan pyysi seuralta harkinta-aikaa.

AS:n tietojen mukaan jatkosopimustarjoukseen sisältyy merkittävä palkankorotus sekä Xaville että hänen taustatiimilleen. Lisäksi sopimuksessa olisi edelleen – kuten tähänkin saakka – purkupykälä siltä varalta, että Xavi saisi töitä Barcelonasta. Barcan ei tarvitsisi tässä tapauksessa maksaa Al Saddille minkäänlaista kompensaatiota.

Xavi kuitenkin pyysi seuralta miettimisaikaa, ennen kuin vastaa tarjoukseen. AS uskoo, että hänen toiveenaan on sittenkin vain yhden vuoden jatkopahvi kahden vuoden kontrahdin sijaan. Sen taas uskotaan johtuvan siitä, että Xavin mielessä on vakaasti ajatus Barcelonan valmentamisesta tulevaisuudessa – kenties alkaen kesästä 2022, kun nykyisen valmentajan Ronald Koemanin sopimus päättyy.

[readmore from=Xavi]

Jos Barcelonan uudeksi puheenjohtajaksi valitun Joan Laportan kärkihaastaja Víctor Font olisi vaalit voittanut, olisi Xavi saapunut mahdollisesti Barcelonan valmentajaksi jo tämän kauden päätteeksi. Nyt hän kuitenkin jatkanee Al Saddissa vielä ensi kauden, tavoitellen seuralleen 11 vuoden tauon jälkeen Aasian Mestarien liigan voittoa. Sopimuksen uskotaan virallistuvan lähiviikkoina.

Jos Xavi Al Saddista kesällä 2022 lähtee, tulee hänellä tuolloin täyteen seitsemän vuotta seurassa: neljä pelaajana ja kolme valmentajana. Pokaaleita hän on voittanut Qatarissa toistaiseksi kymmenen: neljä joukkueen kapteenina ja kuusi valmentajana.