Real Madrid tiedotti viime viikolla hankkineensa Eden Hazardin riveihinsä.

Lähtökohtaisesti Hazard saattaa pelata Viníciuksen pelipaikalla vasemmalla laidalla. Marcan mukaan Zinédine Zidane luottaa kuitenkin edelleen Viníciukseen.

Zidane ei ole sulkenut lehden mukaan pois mahdollisuutta siihen, että Vínicius pelaisi tulevaisuudessa vasemman laidan sijasta oikealla laidalla. Oikea laita on ollut Gareth Balen pelipaikka, mutta Balen odotetaan poistuvan seurasta.

Päättyneen kauden viimeisinä viikkoina Zidane asetti harjoituksissa Viníciuksen jo oikealle laidalle ja uskoo saavansa sielläkin brasilialaisnuorukaisesta parhaan irti.

Vínicius sen sijaan ajattelee, että muutos oikealle laidalle auttaa häntä kehittymisessä ja etenkin sopeutumisessa erilaisille pelipaikoille. Zidane pitää Viníciusta ehdottoman tärkeänä pelaajana uudessa projektissaan ja aikoo antaa tulevalla kaudella nuorukaiselle suuren roolin.