Diego Costa sai kahdeksan ottelun pelikiellon haukuttaan tuomaria viime viikonloppuna Atléticon ja Barcelonan välisessä sarjaottelussa.

Atlético-hyökkääjä on siten loppukauden sivussa ja palaa pelikentille vasta ensi kaudella La Ligan toisella kierroksella.

Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverde kertoi perjantaina lehdistötilaisuudessa yllättyneensä Costan pelikiellon pituudesta.

– Kahdeksan ottelun pelikielto on suuri pelikielto. Odotin hänen saavan saman pelikiellon kuin Gerard Piqué aikoinaan, eli neljä ottelua. Luulin hänen saavan samanlaisen sanktion. En voi kieltää sitä, mielestäni kyseessä on todellakin suuri pelikielto, Valverde kummasteli.

Myös Piqué kertoi mielipiteensä Costan pelikiellosta.

– Sain neljän ottelun pelikiellon pitkälti samanlaisista sanoista, Piqué totesi.

Atléticon päävalmentaja Diego Simeone kertoi seuran valittaneen Costan pelikiellosta.