Madridissa oltiin valmistauduttu tiistai-illan kuumimpaan jalkapallo-otteluun kenties koko maailmassa, kun Wanda Metropolitanolla kohtasivat Atlético Madrid ja Liverpool. Kuumuutta myös saatiin, useammalla tavalla.

Hämmästyttävien tapahtumien jälkeen loppuluvuiksi saatiin 2-3.

KATSO OTTELUN AVAUSKOKOONPANOT TÄÄLTÄ

Liverpoolin ainoa kokoopanomuutos edellisellä valioliigakierrosella Watfordista haetun murskaavan, 0-5 -vierasvoiton jälkeen oli maalivahti Alissonin paluu veräjälleen. Diego Simeone ei etukäteen selittänyt ratkaisuaan sijoittaa Luis Suárez aloittamaan ottelu penkiltä.

Mohamed Salah juotti isännille katkeraa kalkkia jo ennen kymmenen otteluminuutin täyttymistä. Egyptiläinen leikkasi vasemmalta sisään keskelle, ja ampui maata pitkin – vasempaan alakulmaan Jan Oblakin jäädessä voimattomaksi. Veto otti matkalla pienen kimmokkeen, mutta se merkittiin lopulta Salahille.

13. minuutilla soi seuraavan kerran, kun isäntien hätäinen purkupallo päätyi Naby Keïtalle boksin rajalle. Tämä pääsi ampumaan vastapalloon, 0-2.

Simeone viittilöi omiaan rauhoittumaan, mutta vaikutti siltä että hän olisi tarvinnut hommaa varten aikalisän. Viesti meni kuitenkin perille.

21. minuutilla Isännät tulivat takaisin mukaan peliin. Kulmapotkun jälkitilanteesta pallon napautti lopulta sisään Antoine Griezmann. VAR-tarkastelu otti aikansa, mutta paitsiota ei löydetty vaan osuma jäi voimaan. Jos joku oli omiaan nostamaan stadionilla todellisen mylläkän, oli se juuri tämän kaltainen nousu takaisin taistoon.

Kuusi minuuttia kavennusmaalista, ja Griezmann pääsi lähes yksin karkuun – Alissonin vastaantulo onnistui.

Kotiinpaluun tehnyt ranskalainen lähetti Simeonen raivoisaan tuuletukseen, onnistuttuaan jo toistamiseen 34. minuutilla. João Félix teki upean esityön laidalla, ja Griezmann juoksi kolmen Liverpool-pelurin välistä sijoittamaan oikeaan alakulmaan, 2-2.

Jos olivat Griezmann ja Félix mahtavassa vireessä, niin huikeita suorituksia nähtiin myös keskikentän Rodrigo De Paulilta, massiivisten ja tarkkojen syöttöjen muodossa.

Atlético de Madrid

@atletienglish
Mann, what a first half 😅

Griezmannin jalka nousi yhä – väärällä tavalla

Toisen jakson alussa Geoffrey Kondogbia vaihtui José María Giméneziin, jonka pelikunto oli vielä pari päivää sitten täysin arvailujen varassa.

Pari minuuttia pelin käynnistymisestä uudelleen, Yannick Carrasco pääsi hakemaan johtomaalia läheltä – Alisson pelasti jälleen. Jo tätä ennen oli myös Oblak venynyt hienosti erikoistilanteessa.

Atlético jäi alivoimalle 52. minuutilla, kun Griezmann tavoitteli palloa erittäin korkealla jalalla. Pallon sijasta hän osui kuitenkin Roberto Firminon päähän, ja marssi punaisen kortin myötä koppiin.

Pelin jatkuessa epätasaisilla miehistöillä, kasvoi tietenkin myös provosointi kentällä – Liverpool-pelaajista kaksi katseli korttia nopealla tahdilla. Heistä James Milner vaihdettiin kentältä samalla kuin Sadio Mané – Jürgen Klopp heitti sisään Diogo Jotan ja Alex Oxlade-Chamberlainin.

Simeone pyrki laittamaan vaihtoruletin todella pyörimään 70 minuutin vaiheilla; sisään jonottivat pitkään Angel Correa, Renan Lodi ja Marcos Llorente, katkoa peliin vain ei kuulunut. Trio seisoi kentän laidalla yhä, kun Liverpoolille tuomittiin rankkari. Mario Hermoso kaatoi Jotan työntämällä tätä kyljestä.

Salah ampui tilanteeksi 2-3, ottelun 76. minuutilla.

Vaihdot saatiin lopulta tehtyä, Hermoso, De Paul, Thomas Lemas ja Félix ulos, sisään jo odotelleen kolmikon lisäksi Suárez.

Välittömästi vaihtojen jälkeen erotuomari osoitti rankkaria Atléticolle. VAR-tarkastelu Jotan rikkeen jälkeen kesti jälleen pitkään, ja oikeudenjakaja Daniel Siebert kävi itsekin monitorilla – lopputulemana tuomion peruminen. Siebert siis kumosi itse oman tuomionsa.

Kuuden minuutin lisäaika tuotti varoituksen Suárezille, ei enää muita merkintöjä.