Kieran Trippier siirtyi Tottenhamista Atléticoon viime kesänä noin 20 miljoonalla eurolla.

Englantilaispuolustaja on napannut avauskokoonpanon oikean laitapuolustajan paikan itselleen välittömästi avauskaudellaan ja on ohittanut hierarkiassa Santiago Ariasin.

29-vuotias Trippier kertoi The Guardianin haastattelussa ajastaan Atléticossa.

Trippierin mukaan hän olisi siirtynyt seuraan jo aiemmin, jos olisi tiennyt, kuinka onnelliseksi Atléticossa tulee.

– Oli loistava päätös tulla tänne. En halunnut lopettaa uraani siten, etten olisi hyväksynyt Atléticon tarjousta ja tätä mahdollisuutta. Tiedän tämän kehittävän minua pitkässä juoksussa ja toivon viettäväni Atléticossa vielä monta vuotta. Rakastan tätä, ja se on kaikista tärkeintä. Olisin tullut tänne jo aiemmin, jos olisin tiennyt, kuinka onnelliseksi täällä tulee, Trippier kertoi.

Trippier tiedostaa, kuinka erilaisia sarjoja La Liga ja Valioliiga ovat. Puolustaja kehui myös valmentajaansa Diego Simeonea.

– Espanjalainen kulttuuri ja jalkapallo ovat hyvin erilaisia Englantiin verrattuna. Minun on pitänyt parantaa puolustamistani ja myönsinkin sen julkisesti viime vuonna. Tiedän, etten opi sitä paremmin keneltäkään muulta kuin Simeonelta. Hän on uskomaton valmentaja joukkueen edessä ja henkilökohtaisesti. On onni pelata hänen alaisuudessaan. Nautin jalkapallosta, olen onnellinen ja perheeni on tyytyväinen Madridissa. Olen sopeutunut tänne hyvin ja opin kieltä.