Barcelonassa jalkapallo-oppinsa saanut laitahyökkääjä Adama Traoré debytoi viimein Espanjan A-maajoukkueessa, kun hän pelasi keskiviikkona puoli tuntia harjoitusottelussa Portugalia vastaan.

Wolverhamptonia Englannissa edustava Traoré, 24, esiintyi edukseen vahvuuksiaan käyttämällä. Tuulennopea voimapesä ohitti vastustajia huvikseen ja sai kehut Espanjan päävalmentajalta Luis Enriqueltä.

Barcelonan entinen juniorivalmentaja Jordi Condom kertoi Marcan haastattelussa, että Traorén poikkeukselliset fyysiset ominaisuudet olivat nähtävissä jo todella varhaisessa vaiheessa.

– Menin eräänä päivänä katsomaan vanhempien poikien peliä, ja heidän takanaan oli menossa 7v7-ottelu. Kännyin katsomaan sitä muuten vain ja näin pojan, joka nappasi pallon mukaansa omalla puoliskollaan, juoksi koko kentän läpi vastustajan rangaistusalueelle ja laukoi.

– Maalivahti torjui ja jatkoi pelaamista nopeasti. Sitten sama poika oli ensimmäisenä vastaanottamassa maalipotkua ennen kuin se oli edes osunut maahan. Se oli Adama. Hän oli kuin yhdeksänvuotias Usain Bolt, sanoi Condom pikajuoksulegendaan viitaten.

Traoréa on tavoiteltu myös Malin maajoukkueeseen, mutta hän edusti synnyinmaataan Espanjaa jo nuorten ikäluokissa. Kuva: Getty Images

– Me laitoimme hänet harjoittelemaan vanhempien poikien joukkueeseen. Hänen fyysinen potentiaalinsa oli hämmästyttävä.

Traoré pääsi kuitenkin pelaamaan Barcelonan ykkösmiehistössä vain neljässä ottelussa ja päätti siirtyä vuonna 2015 muihin maisemiin. Hänen tiensä johti Englantiin, jossa hän edusti Aston Villaa ja Middlesbrough’ta ennen siirtoaan Wolverhamptoniin.

Wolves joutunee jossain vaiheessa pitelemään kiinni laitakiituristaan, sillä Traoré on lehtitietojen mukaan herättänyt useiden suurseurojen kiinnostuksen. Traorélta kysyttiin maajoukkuedebyyttinsä jälkeen, olisiko hän halukas palaamaan Barcelonaan, mutta hän ei halunnut antaa siirtohuhuille lisää sytykettä.

– Se ei ole minun päätettävissä, sopisinko Barcelonaan. Minun mentaliteettini on tehdä töitä joka päivä kehittyäkseni.