Madridista kajahtaa.

Maan suurin lehti Marca kertoo aamun ykkösjutussaan, että FIFA on perunut The Best -gaalan. Viime vuonna gaala pidettiin alkusyksykstä.

Lehden tietojen mukaan myöskään palkintoja ei jaeta, joten myös vuoden parhaan pelaajan palkinto jää vaille voittajaa.

The Best -gaala on järjestetty omanaan vuodesta 2016 lähtien, jolloin FIFA ja Ballon d’Orin jakava France Football lähtivät eri teille.

Parhaan miespelaajan palkinto on mennyt neljänä ensimmäisenä vuonna Espanjaan. Cristiano Ronaldo voitti Real Madridin paidassa kaksi ensimmäistä pokaalia, kolmannen vei saman seuran Luka Modric ja viime vuonna pystin pokkasi Barcelonan Lionel Messi.

Tässä vaiheessa ei tiedetä, mitä tapahtuu muiden merkittävien yksilöpalkintojen suhteen. Toistaiseksi UEFA:n gaala, Kultainen kenkä ja Ballon d’Or pidetään normaalisti, mutta tilanne voi muuttua.