La Liga -seurat joutuvat säästökuurille, mikäli sarjan puheenjohtajaa, Javier Tebasia, on uskominen.

Käytännössä kaikki jalkapalloseurat ovat kärsineet koronaviruksen rajoitustoimenpiteistä taloudellisesti. Seurojen ei haluta kaatuvan, joten nyt on leikattava rahankäyttöä. Ohje koskee kaikkia seuroja.

– Olemme nähneet kaikkien seurojen kassavirrat. Tällä hetkellä meillä on joukkueita, joiden kustannukset ylittävät ensi kaudelle asetettavat taloudelliset ylärajat, Tebas sanoi Instituto Iberoamericano de Derecho Deportivolle.

– Tällä on seurauksia. Seurojen on syytä ruveta katsomaan omiin akatemioihinsa ja suunniteltava strategiaa palkkakulujen pienentämiseksi. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Tebas jyrähti myös uusista hankinnoista.

– Siirtoja, jotka ylittävät taloudelliset ylärajat, ei sallita. Ne ovat mahdottomia.

Tebasin tuoreet lausunnot iskevät kovaa erityisesti Barcelonaan, jolla on jo valmiiksi hyvin korkeat palkkakulut. Barca havittelee siirtomarkkinoilta ainakin Lautaro Martínezia ja Miralem Pjanicia. Molemmat kaupat ovat lehtitietojen mukaan pitkälllä. Nyt siirtojen ylle ilmestyi isoja kysymysmerkkejä.

Vuodesta 2013 lähtien Espanjassa on pyritty pitämään seurat taloudellisesti pinnalla palkkakaton avulla. Palkkakatto tosin on hieman virheellinen termi, sillä kullekin seuralle määrättävään kattoon sisältyvät pelaajien ja valmentajien palkkakustannusten lisäksi muuun muassa pelaajahankintoihin, akatemian pyörittämiseen ja agenttipalkkioihin käytettävät rahat. Palkkkattoa lukkoon lyötäessä tehdään arvio kunkin seuran odotetuista tuloista.

[readmore from=koronavirus]

Tällä kaudella Barcelonan palkkakaton ylärajaksi määriteltiin 671 miljoonaa euroa. Real Madridin katto on 641 miljoonaa. Koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimenpiteet ovat kuitenkin laskeneet merkittävästi seurojen tuloja, joten palkkakattoja ruuvattaneen rutkasti alaspäin ensi kaudeksi.

ESPN:n tietojen mukaan Barcelona leikkaa budjettiaan 200 miljoonalla eurolla ensi kaudeksi. Pelaajien palkkoja on jo leikattu 70 prosentilla Espanjan poikkeustilan nojalla.

Toisaalta koska Barcelona, Atlético Madrid ja muutama muu seura turvautuivat kriisin keskellä Espanjan valtion niin sanottuun ERTE-pykälään (joka mahdollisti palkkaleikkurin), seurat samalla altistivat itsensä sille, että Espanjan työ- ja veroministeriöt tarkistavat kaikki pelaajakulut – etenkin kesän hankintoihin liittyvät.

Sivuston mukaan Barcelona on silti luottavainen, että se kykenee hankkimaan haluamansa pelaajat tänä kesänä – joskin Neymar jäänee jälleen haaveeksi.