Denis Suárez on jäänyt olemattomaan rooliin kuluvan kauden aikana Barcelonassa.

Keskikenttäpelaajan peliminuutit ovat jääneet vähäisiksi ja Suárez haluaisi vaihtaa luonnollisesti maisemaa peliajan perässä.

Katalonialaislehdistö uutisoi muutama viikko sitten siitä, miten Suárez olisi päättänyt poistua seurasta tammikuun siirtoikkunan aikana ja suunnata Englantiin.

Suárezin toive ei kuitenkaan välttämättä toteudu. Pelaajan agentti Felix Gende kertoi Fichajes.comin haastattelussa siitä, että poistuminen tammikuussa on vaikeaa.

– Siitä tulee vaikeaa. Denisin poistuminen Barcelonasta tammikuun aikana on haastavaa. Oli kyseessä sitten laina tai pysyvä siirto, Gende totesi.

Muuan Marseille on pyörinyt siirtohuhuissa, mutta Gende ampui ne alas.

– He eivät ole koskaan soittaneet meille. Kyseessä on silti vaikea tapaus, mutta Denis luottaa itseensä ja työntekoonsa.