Tänään illalla Eurooppa-liigassa piti pelata Sevillan ja AS Roman välisen otteluparin ensimmäinen osaottelu. Kyseisen pelin siirtymisestä on kuitenkin ilmoitettu jo hyvissä ajoin ja syynä on COVID-19-koronavirus.

Kun useita otteluita siirretään ja perutaan, nousee esiin kysymys: milloin nämä ottelut on tarkoitus pelata? Vain harvojen otteluiden osalta tähän kysymykseen on saatu vastaus. Mundo Deportivon mukaan Euroopan jalkapalloliitto UEFA on kuitenkin ehdottanut Sevilla-Roma-ottelupariin harvinaista ratkaisua.

UEFA on lähteen mukaan ehdottanut seuroille, että joukkueet ratkoisivat jatkopaikan yksiosaisessa ottelussa. Kamppailu olisi tarkoitus järjestää puolueettomalla stadionilla Ranskassa ja koronaviruksen seurauksena ilman katsojia.

Ainakaan toistaiseksi kyseisen ottelun lisäksi Eurooppa-liigan kahdeksasta muusta tämän päivän ottelusta ei ole siirretty muita kuin Interin ja Getafen välinen ottelu.