Sevilla pelasi perjantai-iltana ystävyysottelun Schalkea vastaan. Sevilla voitti ottelun maalein 2-0.

Kyseessä oli Antonio Puertan vuosittainen muisto-ottelu. Puerta menehtyi elokuussa 2007 saatuaan sydänkohtauksen kesken Sevillan ja Getafen välisen ottelun Pizjuánilla.

Puertan kanssa samaan aikaan Sevillassa pelannut Dani Alves palasi perjantaina Pizjuánille seuraamaan ottelua.

Alves kommentoi espanjalaismedioille aikaansa Sevillassa. Alves pelasi Sevillassa viiden ja puolen vuoden ajan ennen siirtoaan Barcelonaan.

– Olen aina onnellinen, kun pääsen takaisin kotiini. Aloitan aina elämään uudestaan asioita, joita muistan ajastani Sevillassa. Täällä on ihmisiä, joilla on suuri rooli elämässäni. Minulle on aina upea asia palata Sevillaan, kyseessä on tunteellinen hetki, Alves paljasti.

– Sevillaa kunnioitetaan. Sinun on vain nähtävä tämän seuran palkintokaappi ja siten on luonnollista, että Sevilla on maailmalla kunnioitettava seura. Vaikka en pelaa enää Sevillassa, niin kannatan tätä seuraa ja seuraan tarkasti Sevillan tekemisiä.