Rubén Semedon etappi Espanjassa on ollut varsin mielenkiintoinen.

Portugalilaistoppari saapui puolitoista vuotta sitten Villarrealiin noin 15 miljoonalla eurolla.

Semedo vangitittiin helmikuussa epäiltynä muun muassa ryöstöstä, kidnappauksesta ja murhan yrityksestä. Semedo pääsi kesällä vapaaksi vankilasta ja oli pitänyt sellitovereidensa kanssa kuntoaan yllä pelaamalla vankilassa jalkapalloa.

Villarreal lainasi Semedon Huescaan kuluvaksi kaudeksi. 24-vuotiaan topparin matka saattaa jatkua Huescasta Turkkiin, sillä Besiktas on osoittanut kiinnostuksensa Semedoa kohtaan.

Semedon syyskausi Huescassa ei ollut kummoinen ja seura ei ole tiettävästi tyytyväinen pelaajan esityksiin. Huesca saattaa jopa katkaista oma-aloitteisesti lainasopimuksen tammikuussa.

AS:n mukaan Villarrealin tavoite on lainata Semedo muihin maisemiin ja antaa lainaavalle seuralle osto-optio mukaan. Besiktasin tapauksessa kyseessä on oltava nimenomaan lainasopimus, sillä seura on parhaillaan FIFA:n tutkinnan ja tarkkailun alaisena, eikä seura saa käyttää juurikaan rahaa pelaajasiirtoihin.